Kouvolan Dekkaripäivillä murhan hauskaa
Kouvolan XIX Dekkaripäivillä pe-la 5.-6.6.2015 kävi yleisöä entiseen malliin, molempina päivinä noin 300 henkilöä eli yhteensä noin 600. Tämä on ollut dekkaripäivien viime vuosien normaali yleisömäärä.
Teemana oli huumori, siitä kertoi tapahtuman nimi Murhan hauskaa. Tosin nimi on kymenlaaksolaisittain moniselitteinen. Se voidaan suomentaa myös muotoon hurjan hauskaa eli tosi hauskaa. Murha tarkoittaa isoa, suurta, mahtavaa. Murha puukko on todella iso puukko, ja murha mies se vasta iso mies onkin.
Dekkaripäivillä julkaistiin paikallisten nuorten rikosaiheisista kirjoituksista tehty novellikokoelma ”Kummaa ääntä pimeydestä”. Sitä voi myöhemmin käydä ostamassa 10 eurolla Kouvolan kirjastosta. Kaikki tarinat on sijoitettu Kouvolaan.
Päätoimittaja, dosentti Voitto Ruohonen oli koonnut luentoonsa kaikki mahdolliset kirjallisuudessa esiintyvät huumorin lajit. Kukaan ei varmaan luennon jälkeen enää kyseenalaistanut sitä, että dekkarissakin voi olla huumoria. Ruohosen otsikkokin oli suorastaan että ”Miksi rikoskirjallisuudessa tarvitaan huumoria?”
Toimittaja Jarmo Gråsten kertoi urastaan Kouvolan Sanomien rikostoimittajana lähinnä paikallisten esimerkkien avulla. Suomentaja Jaakko Kankaanpää kehui Botswanaan sijoitettujen dekkarien sydämellisyyttä ja sikäläisen elämän leppoisuutta.
Kirjailija Kirsti Mannisen puheenvuoro ”Mustaa vai vaaleanpunaista huumoria” oli perjantain ehdoton huippu. Manninen kertoi havainnollisesti takavuosien yhteistyöstään Jouko Raivion kanssa. He kirjoittivat yhdessä puolen tusinaa 1860-1870-luvuille sijoitettua dekkaria. Manninen kirjoitti kunnia-arvoisasta neidistä Matilda Ehrströmistä ja Raivio puolestaan ikuisesta lain opiskelijasta Johannes Coloniuksesta. Nämä tarkkailivat hieman eri silmin tuon ajan elämää, muun muassa erään laitapuolelle ajautuneen Aleksis Stenvallin hautajaisia.
Kirsti Mannisen esitelmä oli hyvä oppitunti siitä, että esitelmöitsijä ei voi ajatella että kaikki ovat lukeneet hänen kirjansa, ei. Kirjojen aiheita, tilanteita ja henkilöiden persoonallisuuksia pitää avata. Vasta tuolloin kuulija pääsee sisään luennon kuvaamaan aikaan ja pystyy nauttimaan sen vivahteista. Uskon että moni syöksyy maanantaina kirjastoon ja etsii käsiinsä nuo ilmeisen maanmainiot dekkarit.
Matti Nummenpää aloitti lauantaina perinteiseen tyyliin Sariolan huumorilla. Sitäkin Sariolalta löytyi. Esikoiskirjailijat Jyrki Ukkonen ja Harri Winter kertoivat kirjailijan työstään, mutta eivät pitäneet itseään erityisen humoristisina. Salla Simukka otaksui että hänen valtava maailmanmaineensa (käännöksiä noin 50 kielelle) johtuu ehkä hänen kirjojensa sadunomaisista nimistä ja sadun rakenteesta. Sadut ovat kuitenkin kansainvälisiä. Myös lumipalloefekti voi selittää osan suosiosta.
Pasi Luhtaniemi ja Elina Pulli tunnustautuivat pehmodekkaristeiksi. He molemmat kertovat tavallisista ihmisistä, sairauksista, vammaisuuksista ja niiden vaikutuksesta ihmisen elämään. Elina Pullin ”Tukkamurhan” päähenkilö taistelee syöpää vastaan ja joutuu selvittämään työpaikkansa murhamysteeriä. Pasi Luhtaniemen ”Viattomien” perhe pyörii muun muassa autismin koukussa, joten tapahtuipa mitä tahansa, he ovat viattomia. Molemmat kirjat nostavat esille lapsuuden ja kodin vaikutuksen ihmisen elämänkaareen.
Alivaltiosihteerikolmikko esitti vakavalla naamalla näkemyksiään. Parhaiten jäi mieleen sketsi, jossa poliisiksi pyrkivä työnhakija ihmetteli miksi häntä ei valittu, vaikka hän koki olevansa asiantuntija, olihan hän vuosikymmeniä katsonut televisiosta kaikki mahdolliset poliisisarjat. Valinnan esteeksi nousi se, että hän ei ollut katsonut poliisiteeveetä.
Kustannustoimittaja Aulis Alanen kertoi huumorista Donald Westlaken tuotannossa. Luento antoi varmasti paljon paljon enemmän sellaisille kuulijoille, jotka olivat lukeneet Westlakensa. Jos ei ollut lukenut kirjoja, saattoi tipahtaa kärryiltä, sillä luennoitsija ilmeisesti aika pitkälti oletti kaikkien tuntevan kirjojen tilanteet ja henkilöiden persoonallisuudet.
Kansantuomioistuin rekonstruoi perinteiseen tyyliinsä rikostapauksen. Kaksi huomattavasti alkoholia nauttinutta voimamiestä ajautui Saimaan rannalla riitaan, jossa toinen surmasi toisen. Todistajien, syytetyn, tuomarin ja sukulaisten suulla havainnollistettiin, mitä oli tapahtunut. Yleisö kuunteli hiirenhiljaa oikeuspöytäkirjojen lukua eikä äänestyspäätöstä tarvinnut kauan miettiä. Kättennostoäänestyksellä yleisö antoi heti tuomionsa, ja sen jälkeen juontaja kertoi, mitä eri oikeusasteet olivat tapauksesta tuominneet. Mainio juttu.
Lopuksi kirjailija Tuula-Liina Varis pohti kirjojensa dekkarinomaisuutta ja kertoi lempidekkaristeistaan. Variksen dekkareissa ei ole sarjamurhaajia vaan tavalliset ihmiset ajautuvat tekoihinsa ja joutuvat sitten elämään niiden kanssa.
Kiitos kaikille luennoitsijoille, kirjamyyjille, yleisölle, keskustelijoille! Yhdessä me taas teimme sen, Kouvolan XIX Dekkaripäivät. Kiitos myös palautteen antajille! Syksyllä ryhdymme suunnittelemaan 20-vuotisjuhlavuoden tapahtumaa ja pienoisromaanikilpailun käytäntöjä. Kilpailun kirjoittamisaikaa on elokuun loppuun.
Kouvolan Dekkaripäivät järjestetään jälleen ensi kesänä pe-la 10.-11.6.2016.
Hyvää dekkarikesää kaikille!
Ritva