Kati Ranta, Uni paras lääke on

. Mäkelä 2009.

Kun työ tunkee kotiin, vapaa-aikaan, yöhön ja uniin

Kati Rannan esikoisromaani on tavallaan dekkari ja tavallaan se on nykytyöelämän raju analysointi. Se on myös yhden suvun tarina, sukuromaani. Jossain määrin se on myös sairaskertomus.
 

Ehkä päähenkilön Pinja Mäntysen tilanteen takia pääasiaksi nousee kuitenkin nykytyöpaikkojen henkilöstöä sairastuttava kiire. Pinja saa työpaikan, joka vaatii häneltä kaiken. Työntekijöiden oletetaan esimerkiksi tekevän jatkuvalla syötöllä ilmaiseksi ylitöitä. Kaikki näyttävät omaksuvan tämän maan tavan.
 

Yrityksen johto syöttää henkilöstölle koko ajan uusia tehtäviä ja uusia vastuita. Kaikki luulevat, että kuuluu asiaan toimia näin, jokainen on tavallaan yksin työnantajan kanssa, kun töitä jaellaan. On niin kiire, että työkavereiden kanssa ei ehdi tai uskalla puhua. Tai muuten vain ei uskalla puhua.
 

Vähitellen työasiat rupeavat pyörimään myös Pinjan unissa ja valvottamaan häntä. Kesken yötä pitää nousta tekemään muistiinpanoja. Tämä rassaa sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä ja ajaa Pinjan eri alojen lääkäreille ja vähitellen syvään masennukseen ja sänkypotilaaksi.
 

Kati Ranta kuvaa yksityiskohtaisesti Pinjan epätoivoista tilannetta, joka koko ajan vain pahenee. Sekä lukija että ilmeisesti myös kokija häälyvät ajoittain toden ja epätoden rajamailla. Lopussa selvitellään, mitä ihan oikeasti tapahtui ja mikä oli Pinjan kuvitelmaa. Kuka esimerkiksi tappoi kenetkin ja miksi?
 

Oikeastaan tämä Pinjan koko ajan hullummaksi käyvä työpaikkatilanne olisi riittänyt yhden romaanin aiheeksi. Sen vaikutuksia Pinjan elämään olisi voinut kuvata vielä laajemmin ja jättää suvun ihmeellisen taustan ja lääkefirman laittomat bisnekset toiseen romaaniin.
 

Lääketeollisuuden tarve voiton maksimointiin hinnalla millä hyvänsä on niin hyvä ja kiinnostava aihe, että ainakin siitä olisi kannattanut kirjoittaa aivan oma romaaninsa. Ja kannattaa. Kati Rannalla tuntuu olevan sekä tietoa ja kyky asettua monen ammatin edustajan nahkoihin, joten mikäpä hänen on jatkaessa vaikka tällä aiheella.
Ritva Sorvali