. Crime Time 2013.
Ahneudella ei ole ylärajaa
Rahan metsästäjät kertoo New Yorkin Wall Streetin finanssikeskuksen hurjasta menosta vuosina 2007 ja 2008. Erityyppisiin paketteihin paketoituja asuntolainojen johdannaisia myydään kuumeisesti. Paketeilla on muun muassa kreikkalaisten jumalien nimiä kuten Zeus, ja paketteihin uskotaan kuten jumaliin ainakin. Koko ala elää jatkuvan nousu-uskon ja mielikuvien varassa.
Kirjassa kuvataan kourallista pankkiireita ja näiden perheitä. Tosin perheisiin ei juuri kenelläkään ole aikaa, kun pankissa pitää jännittää iltamyöhään, ja kodit sijaitsevat kaukana. Muutamana yön tuntina perheenisä käy nukkumassa kotisohvalla. Johtajat kuljetuttavat itsensä pankkiin helikopterilla. Aamulla pitää olla työpaikalla ensimmäisenä tuijottamassa kurssien nousuja ja laskuja.
Ahneus ja välinpitämättömyys näyttää vallanneen pankit. Syynä tähän on se, että vallan ovat anastaneet pankkiirit, jotka välittävät vain omista bonuksistaan, eivät työntekijöistä eivätkä asiakkaista. Omien bonuksien perässä käydään jatkuvaa kilpajuoksua, härkäjuoksua, nopeat syövät hitaat. Tämän takia pitää koko ajan olla kuulolla, että mitä tulee myyntiin, mitkä nousevat ja mitkä laskevat.
Rahan metsästäjät antaa pankkialasta ja New Yorkista niin luotaantyöntävän kuvan, että onnellinen saa olla kun ei ole tarvinnut olla mokomien asioiden kanssa missään tekemisissä. Mitä arvoa on miljoonilla, jos elämä on yhtä läähätystä, pelkoa, eräänlaista jatkuvaa vuoristorataa? Mitä virkaa on elämällä, jossa omiin lapsiinsa ehtii tutustua vain kuuntelemalla näiden hengitystä yön tunteina oven läpi.
Jarkko Sipilä ja Scott Stevenson ovat työstäneet vaikuttavan kuvauksen helvetin esikartanosta. Sitä pankkiala tämän kirjan mukaan on pahimmillaan ollut ainakin vuosina 2007-2008.
Ritva Sorvali