Jarkko Sipilä, Prikaatin kosto

. Gummerus 2009.

Pääkalloprikaatilaiset työllistävät poliisia Helsingissä

Prikaatin kosto pyörii oikeastaan koko ajan vankilasta vapautuvien ja huumekauppaa virittelevien pääkalloprikaatilaisten klubitalolla tai sen liepeillä Helsingissä. Sipilän vakipoliisit Suhonen, Takamäki ja muut yrittävät pysyä prikaatilaisten jäljillä tai mielellään edellä. Nimenomaan Suhonen yrittää puhua ja toimia sen puolesta, että rikokset pitäisi pystyä estämään.
 

Mielenkiintoinen kuvio poliisitutkinnan kannalta on se, että Suomeenkin pelätään tulevan sellaisen lain, että poliisin hankkimat todisteet voidaan hylätä, jos niiden hankkimisessa on rikottu jotain määräyksiä. Muotomääräykset lisääntyvät koko ajan ja ammattirikolliset tietävät tämän sekä poliisin rajalliset toimintamahdollisuudet.
 

Hieman oudolta tuntui se, että poliisi meni keskellä kirjaa halpaan eli uskoi vinkkimiestä eikä tullut ajatelleeksi, että kyseessä oli ansa. Myös Suhosen yksinäiset retket yön tunteina ovat tietenkin jännittäviä, mutta ovatko ne kovin viisaita? Kannattaako poliisin lähteä yksin yöllä tarkastamaan jotain epämääräistä puhelua?
 

Sipilä kehittää muutaman kerran todella jännittävän tilanteen, jossa lukijana rupeaa pelkäämään henkilöiden puolesta. Tosin dekkareissa ei päähenkilöille yleensä käy kovin huonosti, joten kun tämän tietää, voi olla aika luottavaisella mielellä.
 

Toimittaja Römpötti hengittää niskaan ja saa sekä oivalluksia että vinkkejä tapahtumien kulusta ja suoltaa nämä heti eetteriin. Joskus Römpötti menee poliisien edellä ja nämä saavat tältä tärkeää tietoa. Sipilän toimittajan ammatti tarjoaakin hänelle aitiopaikan juuri poliisien ja toimittajien yhteistyökuvioihin.
 

Prikaatin kosto ei minua erityisemmin sykähdyttänyt. En jäänyt suremaan henkilöiden kohtaloa eikä yhteiskuntakaan ongelmineen pahemmin noussut tässä esille. Vain yksittäiset isommat ja pienemmät rikolliset mellastavat aikansa ja sitten hiljenevät.  Jonkinlaista poliisin sinisilmäisyyden kritiikkiä olin kirjasta lukevinani.
Ritva Sorvali