Nordbooks 2011.
Nuorisotoimi tutkii vanhuskuolemia Juurusvedellä
Janne Katajiston toinen dekkari kuvaa juurusveteläisten vanhusten yllättäviä kuolemisia. Yksi vanha mies toisensa jälkeen näyttää päättävän päivänsä tapaturmaisesti. Poliisi toteaakin kuolemat oitis tapaturmiksi: vanhukset nyt kaatuilevat tämän tästä ja unohtelevat milloin mitäkin.
Kunnan nuoriso-ohjaaja eli äijä saa kuitenkin ristikseen sitkeän Jyri-pojan, joka on varma että hänen ukkinsa kuolema ei ollut onnettomuus. Kun kuolemantapaukset lisääntyvät, nuoriso-ohjaaja puhuu asiasta työkaverilleen kenttämestarille, ja yhdessä nuorisotoimen miehet rupeavat tarkkailemaan tilannetta. Poliisille on turha mennä havainnoistaan kertomaan, poliisi on ratkaisunsa tehnyt eikä sitä muuta.
Tutkinnan lomassa savolaisuus täyttää kirjan. Erityisesti se näkyy, kun mennään tarkistamaan Hilma-nimisen vanhuksen valittamaa vaahtoasiaa. Hilma venkoilee vaikka millä tavalla eikä häneltä meinaa saada selvää vastausta siihen, onko vaahtoa tursunnut seinän takaa: on mitä on vaikka eihän sitä oikeastaan, eikä sitä täällä sillä lailla paljoa eikä aina.
Savolaisen saattohoidon kuolemantapaukset juontavat juurensa 50 vuoden takaa. Tuolloin on kunnanhallitus tehnyt jotain sellaista, mistä se nyt saa maksaa. Kirjan kannessa on ilmeisesti kuva juuri tuosta joukosta. Hallituksen ainoa nainen Aune-neiti istuu siinä seitsemän miesten keskellä. Nuorisotoimen rikostutkijat yrittävät selvittää, mitä raskauttavaa tuo kunnanhallitus on tuolloin tehnyt.
Yhtenä teemana kirjassa kulkevat isien ja poikien hankalat välit. Vanhenevat isät eivät hyväksy vanhenemistaan vaan äksyilevät pojilleen. Tai pojat kostavat isälleen lapsuuden kaunoja. Savolaista saattohoitoa on kuitenkin selkeä sarjamurhakuvaus. Aikaisemmissa sarjamurhatapauksissa vanhuksia on päästelty päiviltä hoitolaitoksissa, Juurusvedellä he kuolevat kotinurkillaan.
Katajisto tihkuttaa rivien väleissä monenlaista yhteiskuntakritiikkiä. Juurusveteläiset ovat esimerkiksi niin tottuneet kuoppaisiin teihinsä että eivät osaisi muunlaisia ajaakaan: tarvitseehan sylivauvakin koko ajan pientä hytkytystä, kun on siihen totutettu. Ja jo mainitun Hilman asunnosta löytyy vaikka kuinka monta hengenvaarallista viritystä, kun rakennusvalvonta on laiminlyönyt tehtävänsä.
Kaiken taustalla piilevä vanha tapahtuma tarjoaa tavallaan uskottavan motiivin murhille. Mutta olisin yhdistänyt murhien tekijän ja suunnittelijan samaan persoonaan, se olisi toiminut hyvin niinkin. Kirjassa kuvattuun tapahtumien kulkuun en äitinä/naisena jaksa uskoa. Tavallaan se on myös liian ennalta arvattava.
Ritva Sorvali