Ilkka Remes, Pedon syleily

(WSOY 1999)

Välttyikö kukaan pedon syleilyltä?

Remeksen kirja "Pedon syleily" on sijoitettu sotavuosiin. Kirja alkaa vuodesta 1938 ja päättyy jatkosotaan.

Kirja alkaa Sveitsistä, jossa venäläinen vakooja Pavel Aleksejevits Semjonov luo itselleen uuden persoonallisuuden. Niinpä hän lähtee sieltä sveitsiläisenä Marc Denantouna tulemaan läpi Euroopan kohti Suomea. Hän pitää koko ajan yhteyttä neuvostoliittolaiseen toimeksiantajaansa, sähköttää tälle milloin mistäkin kallionkolosta, kuvailee havaintojaan ja saa lisäohjeita.

Samaan aikaan kun Marc Denantou matkustaa läpi Euroopan, valmistautuu suomalainen Anna Helle palaamaan Saksasta sisarensa luota kotiin Helsinkiin. Sisar Kaarina on naimisissa Saksassa ja kuuluu miehineen Hitlerin lähipiiriin. Sisarukset menevät jopa Nurnbergin puoluepäiville ja kuuntelevat siellä Hitlerin uhoamista. Erittäin hyvin romaanista välittyy tuon ajan Saksan kiihkeä ja hieman pelottavakin tunnelma sekä Kaarinan ja tämän miehen koleahko avioliitto.

Suomalais-sveitsiläinen avioliitto

Niinpä Marc ja Anna osuvat Travemundessä samaan laivaan, tutustuvat ja rakastuvat. Kohtelias ja komea Marc hurmaa suomalaisen tytön, ja vaikka jotkut sukulaiset hieman ihmettelevät Marcin salaperäisyyttä, niin Anna haluaa naimisiin. Marc esittää valokuvaajaa, jolla sodan aikana on käyttöä ja epäsäännölliset työajat. Vakooja voi joutua lähtemään koska tahansa mutta niin myös valokuvaaja, joten salaperäiset lähtemiset tuntuvat luonnollisilta.

Joskus Anna ihmettelee, kun Marcin silmät eivät hymyile vaikka mies muuten on yhtä hymyä. Joskus mies tuntuu olevan poissaoleva, kuin muissa maailmoissa. Ja miksei mies koskaan puhu sukulaisistaan tai halua olla missään tekemisissä näiden kanssa. Miksei mies koskaan puhu mitään itsestään?

Ja millainen hermopaine onkaan Marcilla kun hän tasapainoilee suomalaisten seassa. Hänen on jostain lauseenpuolikkaasta tai silmien ilmeestä tajuttava milloin joku tietää tai aavistelee jotain. Ja hänen on eliminoitava tuo tietäjä ennen kuin tämä ehtii kertoa arvailuistaan muille. Etenkin sotaa käyvässä maassa vakoojaksi paljastuminen on yhtä kuin kuolemantuomio.

Sota-ajan kuvaus uskottavaa

Pedon syleily on ensimmäinen Ilkka Remeksen kirja, joka on sijoitettu menneisyyteen. Koska kirjailija vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta ja hyvin tarkalta teknisten yksityiskohtien suhteen, niin hänellä on varmaan ollut melkoinen työ opiskella sodanaikaista tekniikkaa ja muutenkin sodanaikuisia oloja.

Mutta kaiken kaikkiaan tuo kuvaus tuntuu uskottavalta. Jopa Hitlerin Saksa vaikuttaa sellaiselta, että siihen uskoo. Täydet junat, rajat kiinni heti sodan syttyessä, yksityisten ihmisten puheluja ei sodan aikana välitetty, sodanaikainen kateus. Sillä vaikka joku olisi saanut jotain tavaraa tuttujen välityksellä, niin ei sitä voinut käyttää, koska naapurit kadehtivat. Jopa läskisoosin haju pantiin välittömästi merkille.

Koska tavaraa oli vähän, oli ihmisillä löysää rahaa. Niinpä ostettiin huonolle paperille painettuja kirjoja, paperikenkiä ja huviteltiin. Elämä oli epävarmaa ja sekasortoista, huomisesta ei tiennyt. Se näkyi jotenkin ihmisissä. Radiouutisten kuuntelu ja ajan lehtien lukeminen ovat yksi tapa luoda ajankuvaa. Kun lehdessä luetellaan esimerkiksi Karjalan siirtolaisten määriä, kuinka näiden siirtoon tarvitaan 10 000 junavaunua, kuinka Itä-Karjalan murreoppaasta otetaan uusi painos ja niin edelleen, niin tuntuu sota-ajalta.

Marc saa suuren tehtävän

Eikä Remes olisi Remes ellei päähenkilöllä olisi tässäkin kirjassa iso tehtävä. Marc saa ensin tehtäväkseen surmata Mannerheimin, mutta kun sitten paljastuu, että Hitler tulee tämän syntymäpäiville, niin tehtävä muuttuu: Marc saa tehtäväkseen surmata Hitlerin. Niinpä Marc pika pikaa järjestää itsensä niihin valokuvaajiin, jotka pääsevät kuvaamaan Hitleriä.

Remes kuvaa tarkkaan, miten Hitlerin vierailu on järjestetty, miten tapaaminen junavaunussa sujuu, miten vartiomiehiä on siellä täällä ja miten Marcin sitten h-hetkellä oikein kävi. Koska kirjassa on muitakin vakoojia, Remes kuvaa, miten yhden vakoojan paljastuminen vaikuttaa hänen lähipiiriinsä, miten pitkälle epäilykset ulottuvat ja miten kovakouraisesti vakoilijoihin missäkin maassa suhtaudutaan.

Pedon syleily on osuva nimi tälle kirjalle. Tuo peto on kuitenkin kultivoitu maailmanmies, joka puhuu useita kieliä, liikkuu suvereenisti seurassa kuin seurassa, elää joko ajan veitsen terällä. Petoa on se, että hän on luvannut tehdä mitä hyvänsä toimeksiantajansa laskuun. Hän on ruumiineen ja sieluineen toisen palveluksessa. Toisaalta Pedon syleily kuvaa laajemminkin sota-aikaa. Voihan kirjan tulkita niinkin.

Ilkka Remeksen teosten saatavuus Kymenlaakson kirjastoissa.

julkaistu Kaupunkilehti Seiskassa