(WSOY 2004)
Harri Nykänen on kirjoittanut parin kymmenen vuoden aikana pari kymmentä dekkaria. Hän tunnettu erityisesti televisiostakin tutun Raid-hahmon luojana.
Nykäsen uutuus ”Ariel” kuvaa Helsinkiä, jossa juutalaiset ja arabit ottavat yhteen. Rautatien ylittävällä Linnunlaulun sillalla kuolee kaksi ulkomaalaista. Niinpä Helsingin rikospoliisin juutalaissyntyinen Ariel Kafka saa selvittääkseen nämä tapaukset.
Kännykkäjäljet johtavat eräälle autokorjaamolle, josta löytyy lisää maahanmuuttajien ruumiita. Ruumiita tulee sekä tahallaan tehtyinä että vahingossa kuolleina, joten poliiseilla menee iso aika pelkästään uhrien kirjaamiseen. Merkittävää on kuitenkin, että enemmistö vainajista on ulkomaalaissyntyisiä.
Nykänen kuvaa Ariel Kafkan suoraselkäiseksi ja vastuuntuntoiseksi poliisiksi. Niinpä Kafka ei kursaile tutkia tarkkaan niitäkään juttuja, joissa juutalaiset ovat epäiltyinä. Kafka joutuukin oman yhteisönsä painostamaksi, kun asia rupeaa tulemaan yhä lähemmäksi juutalaisyhteisöä.
Kaiken kaikkiaan Arielissa Helsinki on vähän aikaa kansainvälisen politiikan näyttämönä. Helsinkiin suunniteltu Israelin ministerin vierailu saa aikaan melkoiset turvatoimet, ja koko maailman kiinnostus suuntautuu hetkeksi tänne pohjan perukoille.
Kärhämä Supon ja rikospoliisin välillä on käynnissä tässäkin kirjassa. Molemmat pimittävät toisiltaan tietoja ja haittaavat näin toistensa tutkimuksia. Tämä on niin yleinen nykydekkarien antama kuva poliisilaitoksestamme, että eikö jonkun valtion rahojen haaskauksesta vastuussa olevan tahon pitäisi siitä vähitellen kiinnostua?
Kuten aikaisemminkin Nykänen antaa henkilöidensä hyödyntää tutkinnassaan myös siviilisuhteitaan. Kirjassa onkin henkilöitä vaikka kahden dekkarin verran, ja tämä piirre hieman haittasikin lukuelämystä. Monet henkilöt jäivät vain nimiksi ja unohtuivat saman tien.
Kännykkä on se kultajyvä, joka kaiken paljastaa. Se näyttää olevan yhtä tärkeä linkki nykyrikostutkinnassa kuin DNA-analyysit konsanaan. Rikolliset ja poliisit juoksevat toistensa perässä kännyköiden vaihtamisessa, simkorttien seuraamisessa ja kaiken kaikkiaan aivan oman tieteenalansa synnyttäneessä teletietojen urkinnassa.
Ariel Kafka on mielenkiintoinen tuttavuus Suomen rikoskirjallisuuden kuvaamassa poliisigalleriassa. Ariel on syntyperäinen suomalainen, vaikka hänen vanhempansa ovatkin maahanmuuttajataustaisia. Tiedämme, että kirjailija Leena Lehtolainen kuvaa romaaneissaan Espoon poliisia, jossa työskentelevä maahanmuuttajapoliisi on lähtöisin suorastaan Kaukoidästä saakka.
Harri Nykäsen teosten saatavuus Kymenlaakson kirjastoissa.
julkaistu 2004, Kaupunkilehti Seiska