Toimittaja Rebekka Härkösen esikoisfiktio Prinsessamekko (2023) aloittaa Walta -dekkarisarjan. Nimi viittaa tietenkin epäsuorasti valtaan. Kirjan luettua on selvää, että viittaus on perusteltua.
Prinsessamekko alkaa rikosromaanin genrelle tutusti prologilla. Minäkertoja kuvaa yksityiskohtaisesti kuolleen tytön ruumiin paloittelemista. Kertoja paljastaa kirjoittavansa päiväkirjaa yrittääkseen ”vielä kerran selittää.” Teksti on kursiivissa. Sama minäkertoja aloittaa kirjan kaikki kuusi osaa.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin akselilla keskusta- Itäkeskus, ja marras-joulukuun pimeisiin viikkoihin 2020-luvun alussa. Kirjan keskushenkilö, Suuna Walta, on Iltauutiset -nimisen lehden omapäinen rikostoimittaja, jonka intohimona on se klassinen toimittajan pakkomielle: olla paikalla ensimmäisenä, tietää enemmän kuin muut ja julkaista ensimmäisenä. Toimituksen rinnalla lukija pääsee seuraamaan Helsingin poliisin rikostutkintaa. Rikosylikonstaapeli Jens Jäämeri on omassa työssään yhtä ammattilainen kuin Suuna. Toimituksen ja poliisin tutkimukset etenevät rinnakkain, ja kummankin menetelmiä esitellään kiinnostavasti.
Prinsessamekko vyöryttää kirjan alussa lukijan seurattavaksi peräti kolme rikostapausta. Heti prologin ruumiinpaloittelijan jälkeen astumme kokovalkoisiin pukeutuneen Omarin kanssa Helsingin metroon. Hän ampuu ennen Kulosaarta kolme matkustajaa, itsensä ja huutaa kuollessaan Allahu Akbar. Kolmantena niin poliisia kuin toimitusta työllistää Itä-Helsingin alueen subutex -kuolemat, jotka näyttävät yhdistyvän Kings of the North -liivijengiin.
Myös esiteltäviä henkilöitä riittää hengästymiseen saakka. Kertojan näkökulma vaihtuu luvusta toiseen, ja ääneen pääsee vuoroin nuorisopappi, hypnoositerapeutti kuin nuori sekakäyttäjä. Pian selviää, että kirjan yksi tärkeä motiivi on myös pedofilia.
Aiheiden, ihmisten ja näkökulmien runsaus jäikin aluksi mietityttämään. Samalla Rebekka Härkösen kerronnassa on kuitenkin jotakin hyvin koukuttavaa. Kuvatessaan niin rikostoimituksen kuin poliisin työskentelyä hän vaikuttaa tuntevan aiheensa. Patologi työskentelee avaussalissa obduktioavustajan kanssa, joka avaa SERI-pakkauksen. Peitetehtävissä olevat poliisit ovat pitkäkorvia ja subutexin rikollinen jatkaminen tehdään kemistin tarkkuudella selväksi. Ja kun ihmiset tulevat tutuiksi ja kerrontaan pääsee mukaan, siinä alkaa olla lumoa ja imuvoimaa riittämiin. Samalla valittu kerrontatekniikka palkitsee tarkkaavaista lukijaa: Jos hän huomaa kertojan hänelle syöttämiä vihjeitä, Prinsessamekko alkaa kyllä palkita.
Rebekka Härkösen Prinsessamekko on kiinnostava rikosromaani, joka jättää vahvan muistijäljen. Samalla se on esikoisteos sekä hyvässä että huonossa. Työnäytteen tapaan Härkönen lataa Prinsessamekkoon ehkä hieman liian monta rinnakkaista motiivia. Hyytävän tarkalla kertojan ammattitaidolla hän osaa kuitenkn kerätä lankoja kokoon siten kuin rikosromaanissa kuuluu tehdä, eikä kirjan finaali tarvitse enää loppusanoja. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan Härkösen toisinkoista, Walta II -dekkaria. Tyhjentyikö pajatso? – Uskon kuitenkin, että ropina jatkuu.