. Blue Moon 2010.
Miksi naiset vaikenevat raiskauksista?
Sameissa vesissä kuvaa raiskauksien tutkimista. Monet Reykjavikin naiset ovat kohdanneet miehen, joka ravintolassa tuntuu mukavalta, ja niinpä lähdetään yhdessä kävelemään. Kun nainen seuraavan kerran on tajuissaan, hän herää jossain ihan tuntemattomassa paikassa, vähintäänkin puolipukeisena ja pahoinvoivana. Mitä ihmettä on tapahtunut.
Asiaa ruvetaan tutkimaan, kun nuori mies löydetään kotoaan kuolleena. Kun miehen taustoja tutkitaan, käy vähitellen ilmi, että hän on lähestynyt naisia ravintolassa, laittanut tyrmäystippoja heidän lasiinsa, vienyt heidät kotiinsa ja raiskannut tiedottomassa tilassa olleet naiset. Asian tutkiminen on lähes mahdotonta, sillä naiset häpeävät tilannettaan eivätkä mielellään puhu siitä.
Arnaldur Indridasonin naispoliisi Elinborg paneutuu raiskaustapauksiin ja joutuu laittamaan kaiken mielikuvituksensa ja elämänkokemuksensa peliin päästäkseen edes etananaskelin eteenpäin jutussa. Tutustumalla surmatun miehen taustoihin, tarina alkaa vähitellen keriytyä auki. Lapsuuden kova kuri ja eräänlainen rakkaudettomuus lienevät tämänkin tapahtumavyyhden takana. Ilmeisesti mies ei ole uskaltanut lähestyä hereillä olevaa naista, nainen on pitänyt huumata.
Kirjailija haluaa kiinnittää huomiota myös raiskausrikosten pieniin tuomioihin ja siihen, että usein naisen katsotaan olevan osasyyllinen raiskauksiin: miksi meni ravintolaan, miksi lähti sieltä miehen kanssa? Niinpä naiset eivät uskalla ilmoittaa asioista poliisille vaan kärsivät häpeän, pelon ja ahdistuksen mieluummin yksinään. Ikään kuin kirjailija haluaisi lukijan kritisoivan myös poliisin kuulustelutekniikkaa, joka pyrkii syyllistämään naisia.
Sameissa vesissä kuvaa hyvin naisten epätoivoista tilannetta häpeän, syyllisyyden, vihan ja raivon myllertäessä heidän mielessään. Todelta tuntuu sekin, että monet ajautuvat tapahtumien takia pitkäaikaiseen masennukseen.
Ritva Sorvali