Åke Edwardsonn poliisi Erik Winter 30-40 v

Erik Winter 30-40 v.

Edwardsonin päätutkijasta Erik Winteristä tulee koko ajan uusia puolia esiin. Esimerkiksi viimeisimmässä kirjassa Huoneessa numero 10 kerrotaan kuinka muu poliisiporukka piti Winteriä aluksi ärsyttävänä keimailijana. Tämän hienot puvut, käsintehdyt kengät, erikoissikaarit ja muut ylelliset metkut ärsyttivät perusjoukkoa.

Musiikki tärkeää Winterille. Hän kuuntelee usein musiikkia. Englannin kieli vilisee kirjan sivuilla. Laulunpätkät ovat yleensä englanniksi, samoin jotkin sanonnat. Tämä johtunee Göteborgin sijainnista, Englanti on Pohjanmeren toisella puolella.

äänet. Hän kuuli huutoa, auton torven toitotusta, ambulanssien ujellusta jossain vasemmalla, ja kaiken taustalla kaupungin vaimeaa murinaa. Merilinnun kiljunta jatkoi siitä mihin ambulanssin ujellus oli jäänyt. Ja nyt askelten ääntä uudessa hiljaisuudessa. Naisen askelia. (Huone numero 10/41)

Ruoka on tärkeää ja ruuanlaitto. Resepti (Enkelitanssi sivu 124): Winter viipaloi munakoison, pani viipaleet tarjottimelle ja sirotteli suolaa päälle. Hän poisti kiven muutamasta oliivista. Sen jälkeen hän kaatoi hieman oliiviöljyä uuninkestävään vuokaan, kytki virran uuniin ja leikkasi paprikan, tomaatit ja Zucchinin viipaleiksi.

Winter pusersi nestettä munakoisosta ja paistoi sitten viipaleita isossa paistinpannussa. Hän latoi kaikki vihannekset keramiikkavuokaan, viipaloidun valkosipulin ja oliivien kera, silppusi yrttimausteita pinnalle, kaatoi päälle hiukan lisää oliiviöljyä ja väännälsi pippurimyllyä muutaman kierroksen.

Hän työnsi vadin uuniin ja mukaan muutamia perunanpuoliskoja, joihin oli siroteltu merisuolaa. Neljännestunnin kuluttua hän pani kalan vihannesten päälle.

Etiäiset, unet, intuitiot

Winterillä on tapana saada etiäisiä, nähdä unia, kokea enteitä ja intuitioita tutkimuksen aikana. Hänestä alkaa tuntua, että tässä paikassa on tapahtunut jotain, että ihminen tai tilanne on jollain lailla merkittävä. Yleensä hän luottaa noihin tuntemuksiinsa.

Vaisto on ehkä tärkeintä, mitä meillä on tässä työssä. Intuitio siinä merkityksessä, että ymmärtää alatekstit heti tai vähitellen.  Winter tunsi ihoaan kihelmöivän. Jotakin tapahtui juuri nyt, juuri siellä.

Kohottaessaan kätensä jyskyttämään ovea hän tunsi, että hän joutuisi tulemaan tänne uudelleen. Sitä tunnetta ei voinut selittää. Sitä voisi kutsua intuitioksi. Mielijohteeksi, joka oli joskus välitön. TIETää voimatta esittää todisteita. Se saattoi olla mitä turhauttavinta, mutta se saattoi olla ratkaisevaa. Intuitio. (KP 448)

Poliisi ilman mielikuvitusta on parhaimmillaankin vain keskinkertainen. Jotkut poliisit onnistuvat sulkemaan kaiken pois mielestään lähtiessään poliisitalosta. Taidosta saattoi olla hyötyä heille itselleen mutta ei työnteolle, mielikuvitukseton poliisi osasi lakata ajattelemasta heti toimistoajan päätyttyä – ja ihmetteli sitten, miksi ei koskaan saavuttanut hyviä tuloksia työssään.

Jollei kykene ajattelemaan nenäänsä pitemmälle on tavallaan sukua psykopaateille.

Pitäisi osata kysyä, mitä mäennyppylän takana on??

Murha on viesti

Winter ja kumppanit puhuvat paljon siitä, että murha on viesti. Se on epätoivoisin mahdollinen viesti jostakin. Niinpä murhaaja kertoo kaikella jotain, tekotavalla, murhapaikan valinnalla, kaikella. Poliisin pitää vain osata tulkita murhaajan tapa kertoa.

Lavastus. Murhaaja tiesi, että me seisoisimme täällä ja näkisimme hänen tekonsa kuvana. –Kaikki on lavastusta. Se on tiedonanto. (Varjoja ja aurinkoa 142)

Hän on jättänyt viestejä, jotka kertovat, että hän haluaa jäädä kiinni (VA 269)

-Hän haluaa, että häntä autetaan – Hän kaipaa apua ja sanoo osoittavansa rikoksellaan puutteensa, ja se on avunhuuto.

Väkivaltarikoksen paikka merkitsi aina jotakin. Rikoksentekijällä tai uhrilla oli melkein aina jonkinlainen yhteys tapahtumapaikkaan, vaikka aluksi ei vaikuttaisikaan siltä. Paikka on keskeinen.  Sekin on viesti tutkijoille(MT 33)

Muut aistit

Lapsen piirustukset tutkinnan apuna. Lapsi piirtää mitä on nähnyt. ( Etät. huut. 311,441) Useammassakin kirjassa lasten piirustukset tai perheen valokuvaat tai videot ovat keskeisessä roolissa.

Kirjojen yhteiskunnallisuus

Winterin isä on veropakolainen

Torremolinoksen veropakolaiset, Winterin isä yhtenä heistä. (Varjoja ja aurinkoa 41) Tästä veropakolaisasiasta ei kuitenkaan juuri kerrota, lyhyitä yhden lauseen mainintoja on eri kirjoissa, ei muuta. Ikään kuin tämä asia odottaisi omaa kirjaansa. 

-Hän häipyi rahoineen. Minä en pitänyt siitä. – Jos hän olisi maksanut veronsa, meillä olisi ehkä yksi poliisi lisää. (MT 154)

Winterin isä oli vienyt rahat mukanaan etelän aurinkoon ja ”unohtanut” maksaa verot. Winter ei enää puhunut isänsä kanssa (HN 10). Muuten ei kovin paljon yhteiskunnallisuutta.

Miksi-kysymykset?

Tekniset tutkimustulokset kertovat parhaimmillaankin vain kuinka, kuka, missä ja milloin. Mutta ne eivät kerro miksi. 

Poliisin pääkysymys kuuluu silti kuten aina: miksi? (Varjoja ja aurinkoa 162)

Mikä on syynä törkeään rikokseen?—Syiden sarja. Onko olemassa mitään johdonmukaisuutta? Siihen voi liittyä sattumaa, sekasortoa, silkkaa hulluutta, vaikeaa mielisairautta, raskaita muistoja, kostoa.

Väkivallan teon motiivin on pakko olla henkilökohtainen.—Ihminen murhaa sen jota hän rakastaa ja/tai vihaa. (Huone numero 10/41) Aloita aina lähimmästä, perhepiiristä. Useimmiten se riittää. Lähimpien parissa ei olla turvassa. (KP 121)

Edwardsonin kirjoissa lukija saa jatkaa poliisin työtä mielessään. Kaikkea ei enää lopussa uudelleen selvitetä, vaan lukijan on pitänyt olla tarkkana ja muistaa mitä kenestäkin kirjan sivuilla on kerrottu. Koska E. on kertonut vuoroin tekijöistä vuoroin poliisista, E on jo pitkin matkaa kertonut muun muassa tekijöiden motiiveista. Nämä täytyy lukijan muistaa vielä lopussakin.

Keskusteleva rikostutkinta

Keskusteleva rikostutkinta, aivoriihi. Sivuilla 74-82 Maanpäällisessä taivaassa.

Onko hyvinkin yleinen tutkintamuoto Ruotsissa.

-Mitä sinä itse näet tässä, Alinder? –Mitä sinä itse siitä sanot? Winter kysyy päivystäjältä poliisilta. (MT 199)

Suhteet esimiehiin ovat kunnossa. Poliisit tuntuvat keskustelevan asioista tasavertaisesti keskenään. Niinpä huoneeseen ei laskeudu hiljaisuutta, kun esimies tulee paikalle.

Edwardsonin kirjoissa paljon kysymyksiä, paljon repliikkejä, paljon keskustelua.

Mitä sinä itse ajattelet? Mitä sinä luulet? Niinkö sinä uskot? Miksi sinusta tuntuu siltä? Nämä ovat poliisin tavallisia kysymyksiä sekä asiakkaille että toisilleen.

Ihmistuntemus edellyttää vuosien kokemusta poliisikuulustelijana. Sitä ei opi poliisikoulussa. Pitää vain odottaa että vuodet kuluvat, esittää kysymyksiään yhä uudestaan ja uudestaan, lukea kasvoja, kuunnella sanoja ja samalla koettaa ymmärtää sanojen merkityksiä.

Winter tietää että kirjallisuustieteilijät puhuvat tekstin pintarakenteista ja syvärakenteista ja samat termit sopivat myös poliisikuulusteluihin: puhutun ja tarkoitetun välissä saattoi joskus olla äkkisyvä kuilu. (Huone numero10/ 27)

Kuulustelu/keskustelu on runoilua, peliä ja kumpikin osapuoli tietää, että niin on. Se on myös sotaa, eikä se todellisuus, jota asian olisi oikeastaan pitänyt käsitellä, ole läsnä – kunnes jompikumpi uupuu siinä määrin, että sepitelmät katoavat —jollei kuulustelunjohtaja tuolloin tartu asiaa tai ymmärrä mistä on kysymys, kaikki on menetetty sillä hetkellä ja ehkä ainiaaksi. (Etäisiä huutoja 307)

Uhreja nolottaa jokin asia ja sen takia he eivät halua kertoa tekemisistään, vaikka kertominen auttaisi pääsemään tekijän jäljille. –Hän oli sellaisessa paikassa, jota hän ei halua paljastaa meille. (MT 227) Tai sitten he pelkäävät jotain. (MT 229). Poliisin pitää tajuta (tai ottaa selville ja sitten ymmärtää) se, miksi uhri ei halua nyt kertoa.

Poliisit lähtevät jonnekin jossa voi jutella ja ajatella. (HN 199)

Kyyninen ihminen lakkaa ajattelemasta, aivot muuttuvat automaattisiksi. (HN 162)

-Kuinka sinä voit? –Haluatko lasillisen vettä, Winter kysyi kuulusteltavaltaan.

-Kerro työstäsi Hotel Odinissa! (HN 433). Poliisi viljelee ns. avoimia kysymyksiä.

Winterillä kova työmoraali

-Voin tehdä työn tai jättää sen sikseen. Joko tai. En voi tehdä sitä puoliksi….

-Olet kuin taiteilija. Ei säännöllisiä aikoja..Valitset itse milloin ja mitä teet, sinä ikään kuin ohjaat työtä. Ymmärrätkö sinä, Erik? aivan kuin loisit sen itse. (MT 306-307)

Ajatteleminen. Hänellä oli tietoa ja aggressiivisuutta. Hänellä oli kärsivällisyyttä. Hän pystyi raatamaan. Hän pystyi ajattelemaan. Sitä se oli. Täällä pystyttiin ajattelemaan, ajattelemiseen pystyi edelleen varaamaan aikaa. Ja ajatteleminen saattoi tuottaa tuloksia. (KP 235)

Hän ei voinut jättää ajatuksiaan naulaan poistuessaan työhuoneestaan—Hän tiesi että hänellä oli työtovereita jotka unohtivat illalla kaiken, ei monta mutta riittävästi, jotta se teki hänen ja muiden ammattiinsa vakavasti suhtautuvien ihmisten työn raskaammaksi. Alussa hän ajatteli suhtautuvansa työhönsä liiankin vakavasti. Mutta miten muuten hän voisi siihen suhtautua? Ja se taas edellytti yksinäisyyttä. Hänen ystäväpiirinsä ei ollut koskaan ollut järin suuri. Muutama nainen, pari miestä. Jokunen lapsuudenystävä. (Huone numero 10)

Puhuminen kannattaa aina. Puhuessa avautui lähes aina jotain, joka lähti liikkeelle jostain etäältä ja siirtyi hiljalleen kohti päämääräänsä. Hiljaisuus ei ollut koskaan tarpeeksi, pelkät ajatukset eivät riittäneet.—He poistuivat toisinaan poliisitalosta ja menivät keskustelemaan keskustan kahviloihin. Lopulta kaikki olivat poikkeavia, epänormaaleja, rikollisia, hulluja, murhaajia, uhreja… (HN 364-365)

Winter nousi, käveli muutamat askeleet, vajosi polvilleen ja syleili lapsensa kadottanutta miestä niin lujasti kuin pystyi ja se riitti.—Hän tunsi miehen kyyneleet omalla poskellaan. Tämä oli osa hänen työtään. Tämä kuuluu työn parhaisiin hetkiin. (MT 341)

Meillä poliiseilla on maailma, jonka me jaamme varkaittemme ja murhaajiemme ja raiskaajiemme kanssa. Me ymmärrämme toisiamme. Winter oli alkanut ymmärtää mitä tarkoitti ymmärtää. Silloin työnteosta tuli helpompaa. Minä muutun samanlaiseksi kuin he, murhaajat. Minä muutun yhä enemmän heidän kaltaisekseen, koska he eivät voi muuttua minun kaltaisekseni. (Huone numero 10/25)

Hämärätunti,  hämärän hyssy- odotetaan pimeää hämärässä huoneessa. (HN 181)

Murhaajan repliikki:

-He kaikki valehtelivat! Kuka ajatteli minua, mitä. Kuka heistä KAIKISTA ajatteli minua? —-He eivät ansainneet mahdollisuutta jatkaa valehteluaan. Halusin heidän pyytävän anteeksi sitä, minkä he olivat tehneet minulle. He kaikki pyysivät minulta anteeksi. Ehkä se pyyhki pois heidän syyllisyytensä

Ritva Sorvali