Tuula T. Matintupa, Pelko on armoton.

. Mäkelä 1997.

Rikoksia tutkittiin jo ennen Piippoa

Tuula T. Matintupa on ainakin kahdessa alkutuotantonsa kirjassa tutkituttanut rikoksia komisario Jaakko Kukkamäellä. Jaakolla on herkkävaistoinen vaimo Anna, joka miehensä estelyistä piittaamatta työntää herkästi näppinsä tutkintoihin ja saakin heivattua niitä oikeaan suuntaan.

Luin peräkkäin alkutuotannon kirjat Pelko on armoton ja Yksi kirje liikaa. Molemmissa tehtyjen murhien tärkein motiivi näyttäisi olevan aikaisempien tekojen peittely. Ihmiset häpeävät tekemisiään ja peittääkseen niiden ilmitulon ajautuvat paljon pahempiin tekoihin.

Pelko on armoton kuvaa Heinämäen yrittäjiä, jotka riitaantuvat kilpaillessaan kirkon korjausurakasta. Huhutaan, että urakan voittanut yrittäjä olisi saanut sisäpiirin tietoja muiden urakkatarjouksista ja pystynyt näin heivaamaan hintansa hieman näitä pienemmäksi. Samalla kun huhu leviää, alkaa paikkakunnalla kuolla ihmisiä.

Pidin tästä kirjasta. Siinä on vakava ja tärkeä aihe, ja loppujen lopuksi kokonaisuus on yllättävän uskottava. Siinä kuvataan yrittäjää, joka on monen tulen välissä, häntä vedetään moneen suuntaan. Hänellä ei oikeastaan ole ollenkaan hyviä vaihtoehtoja.

Pidin myös siitä, että tapahtumien taustalta löytyvä henkilö on mukana alusta alkaen ja kuuluu siis kirjan sisäpiiriin. Tämä henkilö on monella tavalla kytköksissä kirjan muihin henkilöihin. Eli ”Pelko on armoton” on sekä aiheensa, tekojen taustalla olevien motiivien että rakenteensa puolesta hyvä kirja.

Yksi kirje liikaa kuvaa Heinämäen opettajainhuoneen kuhinaa. Opettajat rupeavat saamaan omituisia herjauskirjeitä, ja jossain vaiheessa yksi opettaja surmataan. Kirjeiden kirjoittamisen motiivi on kuitenkin melko konstikkaasti kuvattu, enkä ole varma ymmärsinkö lopulta mistä oli kyse.

Kirjan toinen rikosvyyhti, tuhopolttosarja, on loppujen lopuksi aika irrallinen, enkä edes teemallisesti löytänyt sen ja opettajien saamien kirjeiden välille selkeää yhteyttä.
Toinen samantapainen irrallinen linkki oli sikalan pitäjän eräänlainen sekoaminen.

Mutta Tuula Matintupa kuvaa erinomaisesti nuoria, erityisesti nuorten kieltä sekä nuorten ja vanhempien välisiä suhteita. Ne tulevat hyvin esille tässä kirjassa, kun Anna Kukkamäen oma tytär pyristelee eroon äidistään.

Myös pariskunta Kukkamäki sanailee toisilleen kiinnostavasti – kaiken ärhentelyn takaa huokuu kuitenkin luja keskinäinen luottamus ja tunne siitä, että on hyvä olla yhdessä.
Ritva Sorvali