. Karisto 2013.
Lahden pohjantähti on syttynyt
Kirjailija Timo Sandberg voitti Suomen dekkariseuran johtolankapalkinnon mainiolla jännitysromaanillaan Mustamäki. Mustamäki sijoittuu 1920-luvun alkupuolen Lahteen. Kirjaa lukiessa tulivat monta kertaa mieleen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla –trilogian ne osat, joissa kuvataan kansalaissodan jälkeistä jännitteistä aikaa Pentinkulmalla. Nyt jännitetään hieman etelämpänä, Lahdessa.
Sandberg on saanut kirjaansa tuolloisen Lahden Reunanpalstan alueen koko kirjon, punaisten lesket ja orvot, vankileireiltä pelastuneet ja sittemmin alkoholisoituneet miehet, venäläiset, ihmisten muistissa säilyneet saksalaisten tarjoamat hernerokat ja tietysti voitostaan edelleen uhoavat ja ikään kuin sotaa omatoimisesti jatkavat valkoiset huligaanit. Lahden tuolloinen poliisi on pääosin valkoisen ideologian läpäisemää, mutta Otso Kekki tarjoaa virkistävän poikkeuksen.
Kirjan keskiössä elää Tornin perhe. Perheen 17-vuotias Tyyne-tytär oli ammuttu kansalaissodan jälkimainingeissa, suutari-isä August oli pelastautunut vankileireiltä. Poika Ismo käy nyt tehtaassa töissä, äiti Hilda hoitaa lähistön yleistä saunaa ja pikkusisko Eliisa kaveeraa naapurin venäläisnaisen Veran kanssa. Poliisi Kekki tuntee nämä kaikki ja on iskenyt silmänsä kauniiseen Veraan.
Lähistön Mustamäellä on vastikään murhattu kaksi nuorta miestä, tehtaalaisia ja entisiä punakaartilaisia. Otso Kekki näkee murhissa poliittisia kytköksiä, mutta muu poliisikunta haluaa laittaa ne viinatrokarien kontolle. Kieltolain inspiroima viinan salakuljetus työllistää myös Lahden poliisia, ja viinantrokaus lienee oikeastikin monen rikoksen taustalla. Mutta nämä ammutut eivät olleet kuljettaneet viinaa vaan he olivat jakaneet öisin punaisten lehtolehtisiä.
Valkoisen Suomen harrastama omien puolustamisen ideologia tunkee vahvasti tämän tarinan läpi. Sillä vaikka Mustamäen murhille löydettiin tekijät, ei näitä voinut edes syyttää saati tuomita, sillä he olivat isänmaallisia suojeluskuntalaisia. Heillä on niin vahvat ja vaikutusvaltaiset suojelijat, että rivipoliisin puheet ja jopa todisteet ovat näiden rinnalla hyttysen surinaa. Oikeusteitse ei näitä murhaajia tuon ajan Suomessa saanut vastuuseen teoistaan. Tämän tosiasian joutuu Otso Kekki nielemään.
Mutta tosiasioiden tunnustaminen on ainakin tässä tapauksessa viisautta. Kun Kekki määrätään unohtamaan murhat ja vahtimaan trokareita, hän päättää edetä pirtuasian kautta.
Timo Sandbergin Mustamäki on niin hyvin rakennettu ja sen tapahtumat niin hyvin perusteltu, että sitä oli ilo lukea. Keskiöön valittu perhe on oivallinen esimerkki ajan työläisperheestä ja äidin ammatti tukee mainiosti romaanin tapahtumia aina traagiseen loppuun asti. Kaikki romaanin peruselementit ovat alusta alkaen mukana tarinassa.
Uskon että ennemmin tai myöhemmin tästä romaanista tehdään elokuva, sillä niin elävästi miljööt, henkilöt ja tapahtumat oli kuvattu.
Ritva Sorvali