. Karisto 2017.
Kaunis opettajatar sekoittaa kauppalan kerman
Terttu Autereen koulumaailmaan sijoittuva dekkari Kaunis mutta kuollut kuvaa itäsuomalaista kauppalaa 1930-luvun loppupuolella. Tämä lienee siis eri paikka kuin muutaman muun Autereen kirjan tapahtumapaikka, ne on sijoitettu itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin.
Joka tapauksessa kyseisen kauppalan lukion kokoelmahuoneesta löytyy jo heti kirjan alkupuolella kuvaamataiton opettajan ruumis, kaunis mutta kuollut. Autereen poliisitutkija Juhani Kuikka kutsutaan hätiin. Hänen Onerva-morsiamensa opettaa samassa kauppalan lukiossa suomen kieltä.
Koulu ja seurakunta ovat tässä kirjassa päänäyttämöinä. Murhattu kuvaamataidon opettaja Iiris Soivio oli ollut näyttävä nainen ja pyörinyt monen kauppalan miehen ajatuksissa. Sillä paitsi näyttävyyttään Iiris oli ollut myös nauravainen ja kaikin puolin ulospäin suuntautunut.
Koulun miesopettajat rehtoria myöten olivat häneen ihastuneet. Myös vanhemmat opiskelijat katselivat Iiristä mielellään, ja koulussa uskontoa opettanut naimaton kirkkoherra kuului ihailijoiden joukkoon. Mutta olisiko joku näistä halunnut murhata Iiriksen?
Naiset olivat tietenkin kateellisia ja panivat alulle pahansuopia juoruja. Niinpä tutkija Juhani Kuikka haastattelee sekä miehiä että naisia, kaikki ovat tasapuolisesti epäilyksenalaisia. Kauppalan elämänpiiri läpivalaistuu, selviää ketkä seurustelevat kenenkin kanssa, kuka ei voi sietää jotakuta, millaisia hankkeita kenelläkin on meneillään.
Elämänmeno on ollut 1930-luvulla verkkaisempaa kuin nykyään. Jotkut nukkuivat esimerkiksi ruokaunet, mitä ei nykyään juuri tapahtune. Apulainen teki monellakin ikävät kotityöt, seurakunta huolehti moraalinvartioinnista, elämä kulki turvallisia latujaan. Kunnes kauppalaan tuli tuo iloinen Iiris sekoittamaan pakkaa.
Autere kuvaa tapahtumia sekä kauppalalaisten että Juhani Kuikan näkökulmasta. Aina luvun alussa kerrotaan, kuka milloinkin tekee havaintoja ympäristöstään, niinpä tarinaa on helppo seurata. Pikkupaikkakunnan hyvät ja huonommat puolet tulevat selvästi esiin. Turvallista on mutta myös rajoittavaa. Jokaisen pitäisi pysyä lestissään.
Lukijana on kuitenkin mukava rentoutua näin turvallisessa miljöössä.
Ritva Sorvali