. Blue Moon 2001.
Kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää
Jumalan kauhistuttava poissaolo kuvaa maailmaa, jossa ihminen on nostanut itsensä kaikkivaltiaan asemaan. Ihminen saa tehdä mitä vain eikä siitä mitään seuraa. Siitä seuraa kuitenkin eräänlainen elämänikäinen pakomatka. Koko ajan pitää olla varpaisillaan sen suhteen, että mitä tuleman pitää. Ja pitää tehdä uusia rikoksia vanhojen peittelemiseksi.
Kirja kuvaa havainnollisesti myös sitä, miten kaikki ei yleensä ole sitä, miltä se aluksi näyttää. Kirjan keskeisin tapahtuma näyttää täysin selvältä; ammutun vierestä löytyy Robert-niminen nuori mies ase kädessä. Ja vaikka nuori mies on kuinka psykoottisessa tilassa tai juuri sen tähden, tapaus menee hänen piikkiinsä. Näin käy vaikka motiivista ei ole tietoa, mutta tuossa tilassahan ihminen voi tehdä mitä vain.
Jonkin verran Westerberg kuvaa taas oikeuspsykiatri Hanna Skogholmin omaa perhettä, mutta pääosin tutkitaan Robertin asiaa. Oikeuspsykiatrin haastattelemat ihmiset kertovat mielenkiintoisesti havainnoistaan. Kirjan loppupuolen melko pitkä päiväkirjajakso sen sijaan meni hieman sivuun aiheesta. Siinä oli paljon kaikkea muutakin, eli sitä olisin lyhentänyt.
Mielenkiintoista oli lukea oikeuspsykiatrin havainnoista, Robertin kertomuksista, Robertin muistamista yksityiskohdista ja niiden tulkinnoista ja samalla koota ikään kuin palapeliä tapahtuneesta. Ja pelottavaa oli kulkea oikeuspsykiatrin mukana, kun tämä lähti yksin rikospaikoille tutkimaan jotain yksityiskohtaa ja seuraamaan jotain epäiltyä henkilöä.
Ja vaikka tapaus tavallaan taas selvisi, jonnekin takavasemmalle jäi kulkemaan mies, joka oli kulkenut tarinassa pitkin matkaa. Hän jäi sinne kenkineen ja solmioineen ja liukui liikenteen sekaan. Pahaa ei ikään kuin saatu kokonaan aisoihin.
Ritva Sorvali