. CrimeTime 2014.
Suomalaissiirtolaiset turvaavat toisiinsa Australiassa
Mustissa sydämissä komisario Koskinen tutkii katoamisia ja muita rikoksia Australiassa, jonne hän poliisikavereineen on ajautunut juoksemaan maratonia. Siellä juoksun aikana suomalaispoliisit keksitään tutkimaan rikoksia. Poliisi on kuin lääkäri, kun apua pyydetään, sitä ei voi kieltää vaikka kuinka olisi lomalla.
Pääosin kerronta pysyy Australiassa, vaikka samanaikaisesti Tampereen poliisissa Ulla Lundelín ja kumppanit tutkivat myös tamperelaisia rikoksia. Kännyköillä ja tietokoneilla vaihdellaan kuulumisia ja pyydetään apuja puolin ja toisin.
Siirtolaisuus on kirjan iso aihe, suomalaisten siirtolaisuus Australiaan 1960-1970-luvuilla. Kielitaidottomat suomalaiset menivät sinne rakennuksille ja kaivoksiin ja pysyivät kielitaidottomina. Monet pysyivät myös naimattomina, sillä kieliset eivät näitä puhumattomia huolineet. Niinpä Australian suomalaiset siirtolaiset ovat vuosikymmeniä pitäneet keskenään yhtä ja tukeneet toisiaan sekä taloudellisesti että henkisesti. Yksi suuri tukipylväs on tietenkin ollut myös olut.
Kiinnostavinta tässä kirjassa onkin suomalaissiirtolaisten tilanne. Nyt nämä kuusissakymmenissä olevat yksinäiset miehet ovat herkistyneet niin paljon, että naispuoliset auervaarat ovat löytäneet heistä markkinaraon. Hieman lirkuttelemalla ja lämpöä tarjoamalla tällaisen miehen saa herkästi avaamaan kukkaron nyörejään. Yksinäinen siirtolainen on helppo huijattava, ja nolous estää asiasta puhumisen.
Itse katoamisjuoni jää siirtolaiskuvauksen varjoon. Kun miesjoukko keksii aina uuden tempauksen, unohtuu se, mitä tässä ollaankaan tutkimassa, eikä lopun selvittely enää tunnu miltään. Ehkä tarinan konna olisi pitänyt nitoa tiukemmin muuhun joukkoon, jotta hänenkin tarinansa olisi ollut kiinnostava. Nyt hän jää sivuun, äkkiä vain lentokoneeseen ja kotimatkalle.
Taas kerran tuntuu siltä, että rakenteen kannalta parhaimmat Seppo Jokisen kirjat ovat edelleen ne, jotka pysyvät tiukasti Tampereella.
Ritva Sorvali