Siltala 2021.
Ovela auervaara vaeltaa helsinkiläiskodeissa
Vainajat eivät vaikene on kahden kirjoittajan dekkari, joka kuvaa sekä poliisintyötä että oikeuslääkärin työtä. Poliisit työskentelevät Helsingin Pasilan laitoksella, oikeuslääkäri omassa työpisteessään. Jonkin verran kuvataan myös uhreja ja heidän sukulaisiaan sekä epäiltyjä. Ainakin parikymmentä henkilöä pyörii lähikuvassa.
Romaani alkaa, kun rikosylikonstaapeli Ville Karila löytää töölöläislukaalin olohuoneen lattialta naisen ruumiin. Tarina etenee kaikkitietävän kertojan näkemänä kronologisesti tapahtumasta toiseen. Välillä seurataan poliisien työtä ja vapaa-ajan viettoa. Poliisien vapaa-ajanviettoa kuvattiin turhankin paljon, kirja olisi ollut huomattavasti lyhyempi ja luettavampi ilman näitä jaksoja.
Oikeuslääkärin puolella sekä työ että vapaa-aika oli kuvattu kiinnostavammin, siellä oli draamaa molemmissa. Oikeuslääkärin asenne työhönsä näkyy jo kirjan nimessä, vainajat eivät vaikene. Oikeuslääkäri haluaa kuulla, mitä vainajilla on kerrottavana. Ja kun hän tutustuu heihin ajan kanssa tarpeeksi hyvin, heillä on tarina kerrottavanaan.
Draamaa tarinaan tuo myös musta vihko, johon yksi päähenkilöistä on kirjoittanut elämäänsä ja jonka sivuja on siroteltu muun tarinan lomaan. Tämä musta vihko on erityisen kiinnostava, sillä sen sisältämä oma tarina saa lisäväriä kirjan edetessä ja tarjoaa lopulta aivan uuden näkökulman koko kirjan ylle.
Ensimmäisen uhrin sukutarina kattaa oikeastaan koko sotienjälkeisen Helsingin. Kirjoittajat kuvaavatkin Helsinkiä antaumuksella, henkilöt käyvät Enbergin kahvilassa, heidän tarkasti kuvatut lukaalinsa ovat tietyissä taloissa Eirassa ja Töölössä, ja myös Hietaniemen hautausmaalla vietetään melkoinen tovi. Eli Vainajat eivät vaikene on taas hyvä lisä lukuisiin Helsinkiä kuvaaviin dekkareihin
Luin mielikseni näitä Helsinki-kuvauksia, samoin luin kiinnostuneena ensimmäisen uhrin isän kuvausta sekä oikeuslääkärin osin poukkoilevaakin taivallusta. Oikeuslääkäri tuo kirjaan merellisen Helsingin, sillä hänellä on tapana lähteä taivaltamaan jopa lähisaarille ja etenkin silloin, kun meri myrskyää. Oikeuslääkärin elämänhistoriasta löytyy tarinaa varmaan seuraavaakin kirjaa varten.
Yksi kirjan ongelma on se, että murhatutkimukset jäävät ikään kuin tauolle, kun poliisit rupeavat juhlimaan joulua, menevät kalaretkelle tai heittävät tikkaa. Vaikka tuolloinkin saatetaan sivuta tutkittavia asioita, eivät ne kuitenkaan ole keskiössä. Toisena puutteena pidin uhrin isän Erkin unohtamista pitkiksi ajoiksi oman onnensa nojaan. Myös viimeisen vainajan löytymisen sattumanvaraisuus oli pieni ongelma.
Eräänlaisina huippukohtina pidin Erkki Niemen ja oikeuslääkärin joulunviettoa sekä komean ja ovelan epäillyn kuulustelua. Eli tässä kirjassa on sellaisia jaksoja, jotka halusin lukea hyvinkin tarkkaan ja sitten on niitä, jotka ohitin nopeammin. Mitkä jaksot ovat kenenkin kirjoittajan kirjottamia, sitä en lukijana pystynyt arvioimaan.
Ritva Sorvali