Gulikin Kiina 600 jKr.
Hollantilainen Robert van Gulik (1910-1967) on sijoittanut dekkarinsa 600-luvun Kiinaan, jolloin hänen tutkijansa tuomari Dee ihan oikeasti eli Kiinassa. Kirjojensa jälkisanoissa Gulik kuitenkin kertoo tarinoidensa olevan mielikuvituksen tuotetta, vaikka ne löyhästi liittyvätkin historiallisiin tosiseikkoihin.
Oletan että Gulik on tutkinut Kiinan tuon ajan historiaa, tapoja, ihmisten elinolosuhteita, oikeuskäytäntöjä ja kaupunkien rakentamista. Kaikki lukemani kirjat tapahtuvat kaupungeissa, eri kaupungeissa, sillä ilmeisesti piirituomari Dee sai muutaman vuoden välein komennuksen eri kaupunkiin.
Deellä on kolme vaimoa, mutta näillä ei ole nimeä. On vain ensimmäinen, toinen ja kolmas vaimo. Vaimot ovat muutenkin koko ajan taustalla, he hoitavat talouden ja lapset. Kun murhatutkimukset ovat tiiviimmillään, tuomari Dee saattaa suorastaan asua oikeustalolla. Eräässä kirjassa perhe ei vielä ollut edes tullut paikkakunnalle, kun tuomari jo ratkoi siellä rikoksia. Monesti kuvataan kuinka tuomari Dee pelaa dominoa vaimojensa kanssa.
Moniavioisuus näyttää olevan itsestäänselvyys. Kiinalaisissa neulamurhissa eräällä miehellä on kahdeksan vaimoa. Vaimojen ja jalkavaimojen lisäksi miehet käyvät ilotaloissa ja jotkut kustantavat itselleen vielä aivan oman kurtisaanin.
Yleensä vanhemmat sopivat nuorten avioliitoista eikä esiaviollisia suhteita suvaita ainakaan tytöille. Miehet varjelevat vaimojaan myöhemminkin, naidut naiset eivät saa tavata vieraita miehiä. Hyvin usein tuomari Dee saa selvitettäväkseen vaimon tai morsiamen katoamistapauksen.
Kiinan maantieteellinen laajuus näkyy muun muassa sääoloissa. Joissakin kirjoissa tuskaillaan jatkuvan helteen kynsissä ja toisissa taas kärvistellään kylmyydessä. Myös murre-erot kertovat pitkistä matkoista. Pohjoiskiinalainen ei välttämättä ymmärrä eteläkiinalaista.
Kaikista kirjoista käy ilmi, että kiinalaiset ovat se paras kansa, ja muut tulevat kaukana jäljessä. Muita kansallisuuksia ovat ainakin mongolit, korealaiset, arabit ja tankat. Myös uskonnollisia eroja löytyy. Tuomari Dee on kongfutselainen, mikä ei ole uskonto vaan filosofia, mutta ainakin taolaisia, buddhalaisia ja islamilaisia kirjoissa vilahtelee.
Myös temppeleitä, luostareita ja jumalankuvia on runsaasti. Ainakin kahdessa kirjassa temppeli/luostari oli rakennettu vuorelle, joten sitten piti kiivetä lukemattomia portaita pitkin. Tuomari Dee joutui suorastaan puuskuttamaan, sillä portaissa hän ei voi nauttia kantotuolin mukavuudesta.
Useimmiten tuomari Dee nimittäin istuu kantotuoliin ja antaa käskyn minne mennään. Kantotuoleja on sekä pienempiä että isompia. Joitakin tuoleja kantaa puolentusinaa kantajaa, mutta kantajia voi olla myös pitkälti toistakymmentä.
Oikeustalolla on omat kantotuolinsa ja viirinsä, jotta ihmiset tietävät antaa tietä tuomarille.
Tuomari Dee voi myös käyttää hevosta ja niinpä hän ratsasteleekin mielellään etenkin, kun meno sattuu kaupungin ulkopuolelle. Ilmeisesti teitä on vähänlaisesti, sillä melko harvoin lähdetään mihinkään rattailla. Joissakin kirjoissa mennään eteenpäin veneellä jokea pitkin. Joka käänteessä juodaan teetä.
Kaupungeista saa sen kuvan, että viinitupia ja erilaisia ruokaloita on joka paikka täynnä. Tiettynä aikana päivästä ihmiset syövät päiväriisin tai iltariisin. Tuolloin kaduilla on hiljaista, kun kaikki ovat joko ruokaloissa tai kotona syömässä. Toinen toistuva ruokalaji on makaroni.
Ruokaloiden välissä on sama määrä ilotaloja. Ilotaloja on monentasoisia, ilmeisesti maksukyvyn mukaan. Huoruutta ei mitenkään edes paheksuta, se näyttää olevan itsestäänselvyys. Ainakaan se ei ole lailla kielletty. Tuomari Deenkin apulaiset pistäytyvät ilotaloissa tämän tästä.
Aivan selvästi Gulikin kirjoista saa sen kuvan, että ilotytöt olivat ilmeisesti useimmiten ilotalon omistajan orjia. Tämä oli ostanut heidät joko heidän vanhemmiltaan ja tai joltain muulta omistajalta ja tytöt tekivät nyt töitä uudelle omistajalleen. Ammatista ei ollut muuta ulospääsyä kuin että joku osti heidät vapaaksi.
Tuomari Dee lukee paljon ja antaa ymmärtää, että se ja se tutkija jo sillä vuosisadalla käytti näitä menetelmiä saadakseen rikolliset esiin. Eli kirjoista saa sen kuvan, että Kiinassa on hyvin pitkät perinteet rikostutkimusten kirjaamiselle, vaikka salapoliisiromaaneja ei ehkä olisi kirjoitettukaan.
Paikallisen virkakunnan lisäksi tuomarilla on omat apulaisensa. Kaikki eivät ole mukana kaikissa kirjoissa, mutta ainakin joku on aina mukana. Näiden apulaistensa kanssa tuomari keskustelee rikoksista, kuuntelee näiden selostuksia, kun nämä tulevat tutkimusmatkoiltaan, ja yhdessä tämä ”tiimi” pohtii, miten edetään.
Hyvin usein kuvataan eri pelejä, joilla Kiinassa ilmeisesti on pitkät perinteet. Tuomari Dee nauttii dominopelista, mutta jotkut pelaavat myös shakkia ja neulamurhissa seitsikkopeli vaikuttaa ainakin yhden murhan ratkaisuun. Seitsikko on palapeli, jossa seitsemästä palasta voi koota eri hahmoja.
Oikeusistunnot ovat julkisia tilaisuuksia, joihin tuleekin yleensä väkeä talon täydeltä. Tuomarilla saattaa olla ainakin kaksi istuntoa päivässä, aamu- ja iltaistunto. Istunnoissa ilmoitetaan käsillä olevista tapauksista ja muistakin julkisista kuulutuksista. Asianosaiset puhuvat ja todistajat todistavat kaiken kansan kuullen. Kirjurit kirjoittavat kaiken muistiin, pöytäkirja luetaan ääneen ja asianosaiset laittavat siihen peukalonjälkensä.
Myös ruumiinavaukset saatetaan tehdä oikeussalissa kaiken kansan nähden. Näin etenkin silloin, kun kuolinsyystä on selviä erimielisyyksiä. Jos joku rupeaa häiritsemään oikeustointa tai halventaa sitä, tuomarilla on oikeus määrätä tälle tietty määrä raipaniskuja, jotka annetaan heti.
Kirjassa Kiinalaiset neulamurhat tuomari Dee meinaa itsekin joutua kuolemaantuomituksi, sillä hän avauttaa vanhan ruumisarkun, mikä on kuolemalla rangaistava teko, ellei rikosta paljastu. Tuomari ei siis ole aivan itsevaltias, vaan hän saattaa joutua itsekin tuomiolle, jos sattuu antamaan väärän tuomion.
Kuolemanrangaistus näyttää olevan melko yleinen rangaistus. Tosin myös rikos on näissä tapauksissa melko kova, tutkitaanhan näissä kirjoissa pääasiassa murhia. Tuomioiden täytäntöönpanosta ei kirjoissa kerrota.
Murhia tehdään esimerkiksi rikastumisen toivossa tai kostoksi jostain aiemmin koetusta. Seksuaalisävytteiset ja jopa luonnehäiriöön viittaavat motiivit ovat melko yleisiä. Hyvin usein murha tehdään myrkyttämällä. Kätevää on laittaa myrkky teehen, jota juodaan kaikkialla. Mutta myös raaemmat tavat kuten kuristaminen, päähän lyöminen tai kaulan katkaisu ovat käytössä.
Kaikissa kirjoissa on piirroksia eri tilanteista. Jokaisen kirjan ainakin yhdessä piirroksessa alaston nainen loikoilee divaanilla. Useimmiten kirjojen sisällysluettelossa on kunkin luvun kohdalla lyhyesti kerrottu, mitä kyseinen luku sisältää.
Ritva Sorvali