Pentti Kirstilä, Varo,kulta,varo

. Wsoy 2003. Pieniä sovinnollisia tarinoita.

Kirstilä Ateenan auringossa

Pentti Kirstilän novellikokoelman alkunovelleissa ollaan Ateenassa. Mikäpä ajankohtaisempaa näin olympialaisten aikaan. Eri nimiset vaikkakin hyvin saman oloiset pariskunnat asuvat siellä jossain halvassa hotellissa ja seikkailevat kaupungin ja aurinkorannan väliä.

Odotellessaan aikansa linja-autoa nämä pariskunnat saattavat joutua hieman oudon naisautoilijan kyytiin. Hetken he kokevat olevansa kuin veitsen terällä, elämän ja kuoleman välimaastossa. Liikenne on muutenkin ikään kuin jumalan sormi: koskaan ei tiedä mistä itsensä seuraavaksi löytää.

Liikenteen ihmettelyn lisäksi lukija saa seurata pariskuntien syömistä ja juomista ja muutakin elämää. Mutta eräänlaisten kohtalottaren omaisten naisautoilijoiden lisäksi näistä Ateena-novelleista ei jäänyt juuri muuta mieleen.

Useimmat loppupuolen novelleista on sijoitettu Suomen kamaralle. Kirstilän päätutkija Hanhivaarakin siellä tutkii rikoksia. Kirstilä viljelee paljon sanaleikkejä ja kielikuvia. Toisinaan jopa niin paljon että itse tarina tuppaa välillä unohtumaan.

Ritva Sorvali