. Wsoy 1997
Hanhivaarasta on pakko pitää
Pentti Kirstilän poliisi on Hanhivaara. Hanhivaara on yksin asuva poliisimies, jolla on kyllä naisystävä, Maire. Aina kun molemmille sopii, Hanhivaara ja Maire ostavat pari pulloa suosikkiviiniään ja viettävät iltaa jommankumman luona.
Yksin ollessaan Hanhivaara katselee mm. tv:n säätiedotuksia. Hän ihastunut niitä lukevaan Seijaan ja on suorastaan pettynyt, ellei Seija ole jonain iltana vakipaikallaan sääkartan vierellä.
Hanhivaaralla on yksi syvälle piirtynyt ominaisuus eli tympeys, perustympeys. Hän näyttää aina samaa hapanta naamaa, on hyvin tarkka huomaamaan imartelun ja ivailun ja menee niistä entistä enemmän kuoreensa. Itse hän kylläkin mielellään salaivailee muita.
Yksi Hanhivaaran ominaisuus on myös se, että hän ei ole millään lailla innostunut koneista. Hän ei mielellään aja autoa vaan kävelee töihin. Tietokonettakin hän käyttää lähinnä vain kirjoittamiseen eikä ole muuten kiinnostunut sen hienoksista. Kunhan kone toimii se riittää.
Hanhivaara on myös hyvin jähmeän tuntuinen. Lukijassa saattaa herätä epäilys, että liikkuuko hänen päässään mitään. Mutta kyllä hän koko ajan kaikessa jähmeydessään tekee havaintoja ja johtopäätöksiä.
Kaiken kaikkiaan Hanhivaara on hyvin tavallinen suomalainen mies. Hänellä on lyhytsanainen kuiva huumorintaju, ja hän suhtautuu naiseen yllättävän tasa-arvoisesti. Samalla tavalla hän suhtautuu oikeastaan kaikkiin ihmisiin, myös vankeihin ja epäiltyihin. Hanhivaarasta on pakko pitää.
Pienen joukon napakka tarina
Jäähyväiset menneisyydelle alkaa siitä, kun Hanhivaaran puheille pyrkii tuntematon mies, joka sitten siinä Hanhivaaran edessä ampuu itsensä. Siinä onkin Hanhivaaralla sitten selittämistä, että miksi se tuli juuri hänelle, tunteeko hän sen jostain, mihin tämä mahdollisesti liittyy jne.
Vähän ajan päästä lähistöllä tapahtuu murha, ja tietyt merkit viittaavat siihen, että näillä tapauksilla olisi jotain yhteyttä. Niinpä poliisit Hanhivaara ja Karvinen haastattelevat murhatun omaisia, naapureita ja muita asiaan liittyviä. Ja vähitellen vyyhti alkaa purkaantua.
Jäähyväiset aseille on ovela tarina, joka jostain kumman syystä tuntuu hyvin uskottavalta. Henkilöitä on vähän, joten heistä kaikista muodostuu uskottava kuva, he jäävät elämään lukijan mielessä. Tuntuu siltä, että näin voisi todellakin tapahtua, näin ihmiset näissä tilanteissa saattaisivat käyttäytyä.
Rahasalkku tuntui kuitenkin jotenkin irralliselta.