Novellikokoelman arvostelu Savon Sanomissa 20.6.20…

kirj. Ritva Kolehmainen

Novellikokoelman arvostelu Savon Sanomissa 20.6.2012, kirj. Ritva Kolehmainen

Ritva Sorvali (toim.) – Valta houkuttaa ja koukuttaa. Kouvolan Dekkaripäivien novellikilpailun parhaat 2012. 

Kouvolan kaupunki 2012. 336 s.

Kouvolan Dekkaripäivien novellikilpailun parhaat pääsivät antologiakirjaan. Valtakunnallisuus toteutui, sillä kirjoituksia tuli eri puolilta maata. Teemana oli tällä kertaa ”Valta houkuttaa ja koukuttaa”.

Kuopiolaisia on kirjassa kolme, Marjo Kaikkonen, Markku Kangasniemi ja Virpi Poikolainen, sekä Rautavaaralta Heikki Rissanen.

Kaikkosen novellissa yksi henkilö alkaa pohtia, pitäisikö hänen tarttua vahingossa kuulemaansa rikostunnustukseen. Kangasniemen novellin pitkä pirullinen kirje on traagisuudessaan vaikuttava. Rissasen novellissa tartutaan myös yhteiskunnallisiin asioihin.

Novellikilpailun voittajaksi nousi Matti Rautiainen Jyväskylästä. Hänen novellinsa Metallilaatikko sijoittuu koulumaailmaan. Metallilaatikkoa ei passaa avata, jotta salaisuus säilyy lukijalle.

Vaasalaisen Heikki-Antero Laurilan novelli Vaihtokaupat pääsi kakkoseksi. Sen juonenkäänteet ovat nopeita ja jännitys kestää loppuun asti.

Kolmannen palkinnon voitti Kirsti Niemi Putikosta. Hänen novellissaan Alma eläkeläisnainen osoittautuu aivan muuksi kuin lempeäksi mummeliksi.

Voittajat valitsi kilpailun päätuomari kirjailija Lasse Lehtinen. Kaikilla kirjan kahdellakymmenellä novellilla on ansionsa. Kuka ensimmäisenä julkaisee oman teoksen?

Dekkaripäivillä avattiin myös uusi kirjoituskilpailu, rikosaiheinen runo- ja laulukilpailu nimeltään ”Tuolla metsässä makaa kuollut mies”. Runon tai laulun kirjoitusaikaa on vuoden loppuun.