Leila Simonen, Loistava lähtö

Voimapaja 2011.

Vanhenevat helsinkiläisnaiset dekkarin keskiössä

Leila Simosen viides Susi Teräsvuo –dekkari Loistava lähtö kertoo nykysuomalaisesta vanhusten hoidosta. Yksi vanha nainen löydetään kotoaan kuolleena, joukko vielä suhteellisen nuoria naisia on muuttanut eläkepäivikseen tavallaan kommuuniin eli samaan taloon, jossa yksi työnnetään alas kattoterassilta, ja Susi Teräsvuon täti tarvitsee hoitopaikan ja löytää sen Onnelan hoitoyhteisöstä.
 

Vanhustenhoidon asiaa käsitellään Loistavassa lähdössä monesta näkökulmasta. Kirjan mukaan tilanne on se, että kunnallinen hoito ei pysty vastaamaan tarpeeseen vaan yksityisiä hoivakoteja tarvitaan lisää. Näiden kuukausihinta nousee yli 5000 euron eikä kaikilla olekaan niihin asiaa ainakaan ilman kunnan maksusitoumusta. Jos vanhus muuttaa tällaiseen hoitokotiin, mahdollinen asunto-osake menee yleensä myyntiin ja sukulaiset jäävät ilman perintöjä.
 

Lukija voi pohtia mielessään, saako vanheneva nainen käyttää rahansa oman loppuelämänsä parantamiseen, loistavaan lähtöön, vai pitääkö hänen kitkuttaa, jotta perijät hyötyvät. Monilla kirjan naisilla ei edes ole lähisukulaisia, joten ilman testamenttia perintö menee valtiolle. Vai meneekö se hoitokodin hyväksi? Kirjassa pohditaan myös sitä, saako vanhustenhoidolla rikastua?
 

Loistava lähtö on varmaan yhtä paljon raportti ja dokumentti näistä asioista kuin dekkarikin. Leila Simosen oma tutkijantausta tunkee pakostakin esiin. Tämä puoli näkyy sekä vanhusasioissa että poliisintyössä, etenkin poliisiaseman mies-naiskuvioissa. Yksi miespuolinen poliisi antaa hälyttävän kuvan poliisin moraalista, poliisin korruptoitumisesta, poliisista sovinistina, poliisista suoranaisena roistona.
 

Myös lääketeollisuuden intressit vanhusten tainnuttajana tulevat esiin. Hoitosuunnitelmia ja henkilökuntamitoituksia tehdessään eri laitosten johto joutuu päättämään muun muassa rauhoittavan lääkityksen tasosta ja nukahtamislääkkeiden määristä. Lääketehtailla on sormensa vahvasti vanhustenhuollon valtimolla tuntuu Leila Simonen sanovan.
 

Itse Susi Teräsvuo taiteilee poliisin, yksinhuoltajan ja rakastajattaren rooleissa. Onneksi poika menee isovanhemmille joulua odottamaan, joten Susi voi paremmin keskittyä sekä poliisintyöhön että suhteeseensa. Miesystävä tuntuu kuitenkin olevan kaiken arvostelun yläpuolella, joten hän jää kaikessa erinomaisuudessaan hieman kiiltokuvamaiseksi.
 

Tämän kirjan kiinnostavimmat tyypit ovat murhista epäillyt henkilöt. Heissä on särmää ja heidän kuvaamiseensa Leila Simonen on satsannut. Kirjan tärkeä iso asia, yhä kasvavan vanhusväestön hoito, ansaitsee varmaan vielä monia muitakin kuvauksia, sekä dekkareita että raportteja.
 

Ritva Sorvali