Kouluaihe voitti dekkarikisan
Kouluun sijoitettu novelli Metallilaatikko voitti Kouvolan Dekkaripäivien kahdeksannen novellikilpailun, jonka teema oli valta houkuttaa ja koukuttaa. Voittajanovelli kuvaa koulun rehtorin kiusaksi järjestettyä kiristyskeinoa, joka saa aikaan onnettoman lopun. Novellin kirjoittaja on Matti Rautiainen Jyväskylästä.
Toiseksi sijoittui vaasalaisen Heikki-Antero Laurilan kekseliäs novelli Vaihtokaupat. Siinä vaimoihinsa tuskastuneet miehet solmivat ovelan kostovaihtokaupan. Kolmannen palkinnon voitti Kirsti Niemi Putikosta novellillaan Alma. Novellissa eläkeläisnainen Alma rupeaa päästelemään päiviltä ilkeiksi kokemiaan ihmisiä.
Voittajat valitsi kilpailun päätuomari kirjailija Lasse Lehtinen. Kilpailun parhaista novelleista julkaistiin dekkaripäivillä 8.6.2012 novellikokoelma Valta houkuttaa ja koukuttaa. Kirjaa voi tilata Kouvolan kirjastosta.
Rikosaiheinen runo- ja laulukilpailu
Dekkaripäivillä avattiin uusi kirjoituskilpailu, Rikosaiheinen runo- ja laulukilpailu ”Tuolla metsässä makaa kuollut mies”. Kirjoitusaikaa on vuoden loppuun.
Dekkaripäivillä taas runsaasti yleisöä.
Kouvolan XVI Dekkaripäivillä oli yleisöä taas salin täydeltä, perjantaina noin 300 henkilöä ja lauantaina suunnilleen saman verran. Yli kaksisataa vierasta vastasi asiakaskyselyyn ja sen perusteella reilu puolet yleisöstä näytti jälleen tulleen Kouvolan ulkopuolelta eri puolilta Suomea. Dekkaripäivät järjestetään taas ensi kesänä koulujen loppumista seuraavana viikonloppuna eli pe/la 7.-8.6.2013.