Kati Hiekkapelto, Kolibri

. Otava 2013.

Maahanmuutto hiertää poliisiasemallakin

Kolibrissa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, lenkkipolkumurhat ja kurdityttö Dijarin tapaus. Dijarin tapaus on huomattavasti kiinnostavampi ja uskottavampi kuin lenkkipolkumurhat. Kokonaisuuden kannalta olisikin ehkä ollut parempi, jos kirjailija olisi keskittynyt enemmän kurditytön tarinaan. Lenkkipolkumurhat on ikään kuin päälle liimattu koko kirjaan eikä niihin ollut tarjolla edes kunnon motiivia.

Sen sijaan kurdityttö Dijarin tapaus tarjoaa todentuntuisen tilanteen ja ajankohtaisia ongelmia. Tapaus rinnastuu myös poliisiaseman omaan rasismikuvioon: uusi poliisi Anna on maahanmuuttajataustainen ja joutuu työssään rasistisen työkaverinsa Eskon piikittelyjen kohteeksi.

Hyvää ja toivoa herättävää Kolibrissa on se, että sen henkilöt pystyvät muuttumaan. Parhaiten muutosta saa aikaan tutustuminen. Kun tutustuu lähemmin ongelmiin ja ihmisiin saa uusia näkökulmia ja uusia ajatuksia.

Kokeilunarvoiselta tuntuu jonkun kirjan henkilön syöttämä ajatus, että maahanmuuttajat pitää nykyistä nopeammin saada mukaan normaaliin elämään ja suoraan yhteyteen meidän suomalaisten kanssa, kouluun, töihin, asumaan. Tätä kautta kotoutuminen hoituu luonnostaan sujuvammin ja ennakkoluulot vähenevät.

Poliisintyössä uusi tekniikka tunkee monelta suunnalta avuksi. Kännyköiden ja tietokoneiden lisäksi, poliisit ryntäävät heti tutustumaan sekä uhrien että epäiltyjen facebook-sivuihin.

Ritva Sorvali