Karo Hämäläinen, Erottaja

. Wsoy 2011.

Pörssirottien viikset värisevät syksyllä 2008

Erottaja on erinomainen suomalaiseen pörssimaailmaan sijoitettu finanssitrilleri.  Muutaman päivän aikana omaisuudet vain häviävät, rikkaista tulee köyhiä, jotkut joutuvat loppuiäkseen velkavankeuteen. Sillä pörssissä ostetaan sumeilematta myös velaksi siinä toivossa, että velat joskus muuttuvat saataviksi. Mutta kun huonosti käy, näin ei tapahdukaan.
 

Finanssipelurit Rotta, Krista ja Anders ovat 15 vuotta pyörittäneet menestyvää suomalaista sijoitusyhtiötä. Heillä on mittatilaustyönä tehdyt paidat, komeat autot, omistusasunnot ja he lukevat uutisia paitsi netistä myös sanomalehdistä maailman lentokentillä. Tuntosarvet herkkinä he seuraavat, mitä missäkin tapahtuu ja yrittävät nopeasti tulkita mitä mikin tapahtuma voisi vaikuttaa mihinkin kurssiin.
 

Karo Hämäläinen kuvaa asiantuntevan tuntuisesti pörssissä tapahtuvia ostoja ja myyntejä. Joku ostaa tänään ja myy huomenna, joku ostaa aamupäivällä ja myy iltapäivällä. Tärkeää on kulkea muiden edellä. Kirjan luki suorastaan ahmimalla, vaikka aihepiiri ja terminologia eivät ehkä kaikilta osin välttämättä maallikolle avautuneet.
 

Tarina on sijoitettu lokakuun toiseen viikkoon syksyllä 2008. Tuona aikana kirjassa kuvattu sijoitusyhtiö taistelee olemassaolostaan, ostaa ja myy epätoivoisesti. Tuona aikana yksi firman työntekijä kidnapataan, yksi kuljettaa miljoonalastia lentokoneella Sveitsin pankista, Helsingin ja Tukholman väliä seilataan tämän tästä. Henkilöt yrittävät arvailla kuka tekee mitäkin, myös päähenkilöiden aiempi keskinäinen luottamus rakoilee.
 

Voisiko olla ajankohtaisempaa kirjaa kuin Erottaja? Ei voi. Sama pörssihulina on menossa tänäkin syksynä. Ja kouvolalaisittain mielenkiintoista tässä pörssijännärissä on se, että sen keskeisimmät naiset ovat kotoisin Kouvolasta. Krista Saukkonen on nuorena pahoinpidelty Kouvolan Eskolanmäessä ja Auli Haglundin keskiluokkaiset kouvolalaisvanhemmat ovat juuri saaneet asuntolainansa maksettua.
 

Sitä en täysin ymmärtänyt, miten kultakimpaleen ja arvotaulun lentokonekuljetus pohjimmiltaan liittyi pörssikuvaukseen, ja moni muukin asia jäi kirjassa hieman auki. Moni asia jäi auki ilmeisesti tarkoituksella. Sillä pörssi jatkaa elämäänsä, vaikka firmat vaihtavat omistajaa ja toimijat vaihtuvat.
 

Ritva Sorvali