. Aula & Co.
Ahdistava kuvaus huumeisesta elämästä
Karita Sainion esikoisromaani Me emme elä samassa maailmassa kuin te kertoo tavallaan inhorealistisesti siitä, kuinka päihteet tuhoavat ihmisen. Kirjan keskiössä on sisko ja veli, jotka ovat lapsena jääneet orvoiksi ja joutuneet kylmäkiskoisen sukulaistädin hoiviin. Varmaan tämä tausta saa ainakin veljen ajautumaan jo nuorena kapinan ja itsetuhon tielle.
Tarina hyppelehtii ajassa edestakaisin. Aivan alussa veli on kuollut 30-vuotiaana, ja sisko tekee lähtöä tämän hautajaisiin. Veljen kuoleman ja hautajaisten välillä käydään kirjassa läpi välähdyksiä tämän elämän eri vaiheista. Myös siskon elämä kulkee mukana takaumajaksoissa.
Suurin osa kirjan sivuista kuvaa sitä, miten veljen elämä on ollut viinan ja huumeiden kanssa läträämistä. Päivästä toiseen tietty porukka on kokoontunut veljen asuntoon, ja juhlia on jatkettu loputtomasti. Muutamia henkilöitä nousee esille tästä huuruisesta elämästä, ja kirjailija kuvaa kuinka heille käy.
Tässä kirjassa kuvataan ikään kuin sisältä päin, miltä tällainen elämä tuntuu. Jatkuvasta päihteiden käytöstä on tullut näille ihmisille ikään kuin tapa eikä elämä tunnu miltään ilman niitä. Ei ole mitään tekemistä eikä aika kulje. Myös jatkuva varastelu ja esimerkiksi varastetuilla autoilla ajaminen on jokapäiväistä, kuuluu ikään kuin kuvaan.
Koko kirja kuvaa tätä jatkuvaa holtitonta menoa niin ahdistavasti että pahalta tuntui. Ainoastaan siskon aviomies tuntui elävän ikään kuin normaalia elämää, hän kävi töissä ja huolehti myös siskosta. Myös veljen vaimo lapsineen yritti pyristellä kiinni töissä ja samalla huolehtia veljestä. Mutta nämä läheiset ihmiset joutuvat kantamaan melkoisen taakan päihderiippuvaisen tukijoukkoina.
Me emme elä samassa maailmassa kuin te on myös dekkari. Tämä selviää viimeistään kirjan lopussa. Ja samalla selviää myös se, miksi tämä tarina kokonaisuutena on näin ahdistava.
Ritva Sorvali