Kari Häkämies, Linnan hämähäkki

. Crime Time 2022.

Hämähäkin seitti ulottuu Suomeen ja Eurooppaan

Kun katselin kirjan alun henkilöluettelosta Linnan hämähäkin henkilöiden ammatteja, listassa oli puolenkymmentä ministeriä, tohtori, toimittaja diplomaatti, eversti, majuri, suojelupoliisin ylitarkastaja ja niin edelleen. Eli pyöritään yhteiskunnan ylätasolla. Lisäksi tapahtumat näytellään pääosin Helsingin keskustassa, Töölön ja Kruununhaan seutuvilla.

Henkilöt ovat nuoria, kauniita ja komeita. He pukeutuvat hyvin, kirjailija kuvaa tämän puolen yleensä tarkasti. Päähenkilö, oikeustieteen tohtori Henrik Hamilo tutkii asioita minä-muodossa. Hän on töissä valtioneuvoston linnassa ensin valiokuntaneuvoksena ja sittemmin pääministerin valtiosihteerinä. Hän on linnan hämähäkki.

Suurin osa kirjan henkilöistä on miehiä, ja tämän tästä pelataan shakkia, golfia tai katsotaan pelejä televisiosta. Ehkä peleistä puhuminen kertoo samalla siitä, että koko ajan pelataan myös poliittisia pelejä, varmistetaan omia asemia seuraavien siirtojen varalle.

Aivan alussa ulkomaankauppaministeri Jan Baxter katoaa. Melko pian hänen ruumiinsa löytyy merestä, ja oletetaan, että hän on tehnyt itsemurhan. Miksi, sitä mietitään eri tahoilla. Sitä miettii myös hänen ystävänsä Henrik Hamilo.

Hamilolla on suhde sisäministeri Veronica Rosbergiin, joka aina viikonlopuksi kiirehtii miehensä luokse Vaasaan. Koska henkilöt ovat keskimäärin 40-vuotiaita, heillä kullakin on suhde johonkuhun, mutta näitä suhteita ei enempää kuvailla. Kauniita naisia vain vilahtelee käytävillä tai odottelee makuuhuoneissa.

Linnan hämähäkki alkoi muuttua kiinnostavammaksi kirjan lopulla, kun venäläiset henkilöt taustoineen tulivat enemmän esille. Alkoi yhä enemmän näyttää siltä, että kadonneella Jan Baxterilla oli yhteyksiä sekä itään että länteen, ja että häntä voitiin kiristää eri suunnista. Kiristys näyttää tämän kirjan mukaan muutenkin olevan oiva keino vaikuttaa sekä poliitikkojen päätöksiin että uraputkeen.

Venäläisten esiintulo nostaa esiin myös presidentti Putinin ja Suomessa vaikuttavien venäläisten yhteydet tähän. Kirjan lopulla on nykyistä Ukrainan sodan tilannettakin avaava itsemurhan tehneen venäläisen kirje. Kirjeen lopulla on ennustuksen omainen lainaus Maksim Gorkilta: ”Menneisyyden vaunussa et matkaa pitkälle.”

Linnan hämähäkki on moniaalle kurotteleva poliittinen analyysi nyky-Suomesta ja miksei Euroopasta laajemminkin. Kirja kertoo, että valta vaatii hermoja, pokeria, kykyä seisoa varpaisillaan, kykyä nähdä eteen, taakse ja sivuille.  Valta vaatii myös kykyä oivaltaa, milloin kannattaa ottaa kehenkin yhteyttä ja milloin kannattaa olla aivan hiljaa.  

Ritva Sorvali