. Myllylahti Oy 2011.
Lesken kosto osuu uramiehen arkaan kohtaan
Johanna Tuomola jatkaa Lohjalle sijoittuvia dekkareitaan. Lohjan poliisit Noora Nurkka, Mario Turunen ja Pentti Litmanen saavat tutkittavakseen ruotsinlaivalla kadonneen lohjalaisen edesottamuksia sekä ennen tämän viimeistä matkaa että matkan aikana. Myöhemmin tapahtumasta löytyy yhä uusia yllättäviä piirteitä.
Poliiisit Noora Nurkka ja Mario Turunen ovat ruvenneet seurustelemaan ja suunnittelevat yhteen muuttamista. Samanaikaisesti heidän esimiehensä Pentti Litmasen avioliitto tai ainakin avio-onni rakoilee. Litmasen on katsottava läpi sormiensa lääkärivaimonsa tekemisiä. Avioliiton ongelmat nousevat esille myös kadonneen miehen tutkinnan yhteydessä.
Kiinnostavinta tässä kirjassa on kadonneen miehen vaimon eli Aino Peuran muuttuminen. Alkupettymyksen ja surun jälkeen Aino kokee muodonmuutoksen. Entisestä hiirulaisesta sukeutuu vamppi. Hän tietää enemmän kuin lukija tai poliisi eikä luota siihen, että paha saisi oikeusteitse ansaitsemansa tuomion. Aino päättää kostaa itse.
Kirjan miehet ovat pyörittäneet kiinteistöbisnestä. Edellisen laman jälkiaalloissa he olivat ostaneet halvalla konkurssiin joutuneen rakennusliikkeen tekeillä olleet talot, laman jälkeen he rakennuttivat talot valmiiksi ja myivät ne hyvällä voitolla. Mutta mihin he laittoivatkaan rahat – verottajan ulottumattomiin tietenkin.
Yksi yhtiön osakkaista on nousujohteinen poliitikko, josta kaavaillaan jopa valtiovarainministeriä. Hänellä ei ole varaa jäädä kiinni veronkierrosta. Hänellä ei ole varaa jäädä kiinni ilotytöille maksamisesta. Hänen ei ole hyvä sotkeentua murhajuttuunkaan.
Johanna Tuomola kuljettaa pitkin kirjaa todella mielenkiintoisia juonenaihioita. Yksi niistä on lääkäreiden etiikka, toinen kiinteistöbisneksen vastuukysymykset ja veronkierron kuriin saattaminen sillä suunnalla, kolmas on se että saako poliisi höykyyttää merkittävässä asemassa olevaan kansalaista. Neljäs voisi olla suvaitsevaisuuden lisääminen kaikenlaisten aikuisten välisten ihmissuhteiden sallimisena.
Mutta tuliko kirjailijalle lopussa kiire? Jukka Peuran loppuhetkien tapahtumiin olisi voinut löytyä kokonaisuuden kannalta herkullisempikin ratkaisu. Lisäksi minulle jäi myös hiekan epäselväksi se, mitä kaikkea Aino Peura oikein tiesi miesten uudesta firmasta ja miten syvällisesti hän näiden tietojensa takia muuttui? Muuttuiko hän muutenkin kuin ulkonäöltään?
Kirjan nimi on Petoksen anatomia. Tässä kirjassa on paljon petoksia. Petos on mielenkiintoinen ja olisinkin toivonut, että kirjailija olisi vielä selkeämmin analysoinut sitä. Aino Peura kokee tulleensa petetyksi ja punoo kostojuonen. Mutta miksi esimerkiksi Jukka Peura toimi niin kuin toimi, tätä minä en käsittänyt.
Enemmän sivuja olisi voinut käyttää juuri Aino ja Jukka Peuran avioliittoon ja sen pohtimiseen, miksi Jukka Peura teki mitä teki?
Ritva Sorvali