Jarkko Sipilä, Muru

. Crime Time Helsinki 2011.

Murun tarina koskettaa ja pysäyttää

Jarkko Sipilä on taas kirjoittanut erinomaisen dekkarin. Muru kertoo lievästi kehitysvammaisesta tytöstä, jota lähitalojen miehet ovat pitäneet leikkikalunaan ja joka kirjan alussa surmataan. Monet ovat nähneet mitä kerrostalossa tapahtuu, mutta eivät ole välittäneet. Rikos on sekin että näkee mutta ei välitä.
 

Jonkin verran Sipilä kertoo myös henkilöiden taustoista, joista sieltäkin löytyy jos jonkinlaista pahoinpitelyä ja sen peittelyä. Lisäksi monet henkilöt taiteilevat kuin köyden päällä lain oikean ja väärän puolen välimaastossa. Näkökulmasta riippuu kummalle puolelle heidän tekosensa pitäisi sijoittaa.
 

Toimittaja Sanna Römpötti on melko isossa roolissa ja rupeaa tekemään jopa poliisin töitä. Samoin asianajaja Nea Lind. Poliisit Takamamäki, Joutsamo, Suhonen ja muut  ovat tuttuja Sipilän aiemmista kirjoista. He toimivat persoonalliseen tyyliinsä, Suhonen suhaa väliin Suikkasena ja on kuuluvinaan johonkin rikollisjengiin.
 

Mielestäni tämä kirja olisi kuitenkin ollut vielä vetävämpi, jos uhri olisi ollut joku muu. Muru on erittäin tärkeä henkilö kirjassa, mutta hänelle olisin varannut aivan toisen roolin. Mutta tällaisenäänkin näkisin mielelläni tämän dekkarin myös filmattuna.
 

Ritva Sorvali