. Tammi 2015.
Metro jälleen hurjissa tilanteissa
Suomalainen Metro-tyttö kumppaneineen on Jari Järvelän dekkaritrilogian toisessa osassa ajautunut graffitinteossaan Berliiniin. Tätä ennen he ovat majailleet ja maalanneet muun muassa Venäjällä Tsernobylin autioituneissa taloissa ja muillakin osin hylätyillä alueilla. Berliinissä he yöpyvät puoliksi puretussa talossa, jonne kiipeäminenkin vaikuttaa hengenvaaralliselta.
Juuri jatkuva hengenvaaraan ajautuminen näyttää olevan Metron tavaramerkki. Hän on tottunut menemään, tekemään, juoksemaan, lyömään. Lyö tai tule lyödyksi on iskeytynyt Metron takaraivoon karujen kokemusten kautta. Vaikka itke ja lyö, mutta lyö ennen kuin sinut lyödään. Tällä tavalla Metro on tähän asti onnistunut pysymään hengissä.
Graffitimaalarit liikkuvat yössä, pimeällä, nopeasti. Paikat on etukäteen katsottu ja maalaukset suunniteltu, joten nopeasti vain toimeen. Viimeiset suihkeet suihkutetaan melkeinpä lähestyvien vartijoiden silmien alla. Ammattimaisesti toimivat graffititaiteilijat tekevät poliittisia maalauksia, niillä kerrotaan jotain, otetaan kantaa, otetaan tila haltuun. Joskus tosin jokin yritys tilaa graffitimaalarit sotkemaan kilpailijan mainoksen.
Tyttö ja Rotta alkaa Berliinin purkutalosta. Siellä Metro majailee ja siellä on myös Rotta-taulu. Sekä tyttö että rotta ajautuvat kirjan lopulla Suomeen, Kotkan liepeille. Metroa ajaa eteenpäin kosto, kosto graffitiystävien kuolemasta ja kosto toisten työn varastamisesta. Ja kun Metro on saanut jotain päähänsä, hän ei anna periksi.
Kirjan loppu Kotkan seuduilla kääntyy mitä hurjimmanlaatuiseksi toimintatrilleriksi. Metro ja Vorkuta joutuvat moneen kertaan ylittämään itsensä, saavat aina jostain ihmeellisiä voimia, joutuvat taas mahdottomaan tilanteeseen ja kun äsken oltiin jo äärimmillään, vielä pitää ponnistautua eteenpäin.
Jo Berliinissä kuolema sivalsi läheltä, mutta Kotkassa vauhti vain kiihtyy. Molemmissa paikoissa on tosin suvantoja, Berliinissä isä ja pikkuveli, Kotkassa äiti. Vanhempien kodeissa voi hetken hengähtää, mutta vain hetken. Sillä Metro ikään kuin kuljettaa kuolemaa kantapäillään, se voi tarttua myös läheisiin.
Ihan pelottaa mitä kolmannessa osassa saakaan lukea. Mutta ehdottomasti se pitää lukea, sillä niin vauhdikkaasti, rohkeasti ja tavallaan suurella sydämellä Jari Järvelä kuvaa Metronsa elämää.
Ritva Sorvali