Harri Nykänen, Leijonakuningas

Crime Time 2014

Julkisuuden uhrit dekkarin uhreina

Harri Nykänen kertoo Leijonakuninkaassa voimamieskisojen voittajasta Jukka Arosta. Aro löydetään kuolleena, joten poliisin pitää ryhtyä selvittämään sekä hänen elämäänsä että kuolemaansa.

Komisario Ariel Kafka aloittaa joukkoineen tutkimukset. Naisia, huumeita, rahaa ja rahan puutetta, tiedotusvälineitä, moottoripyöräjengiläisiä sekä isompia ja pienempiä rikollisjoukkueita on pyörinyt Aron ympärillä. Myös televisio kuuluu joukkoon, sillä Aro on luvannut tehdä televisioon paljastusohjelman, jossa kaikki kerrotaan. Monella on ollut syitä kantaa kaunaa voimamiehelle, vaikka tämä on ollut ystävällisyyden perikuva.

Nykyajan tutkintakeinot kuten kännyköiden ja tietokoneiden viestien penkominen ovat tutkimuksen keskiössä, mutta ihan tavallista kuulusteluakin harrastetaan. Rahan liikkeet tililtä toiselle ja rahan kulku muutenkin on kiinnostavaa. Erilaiset kiristyskuviot pyörivät rahan kulun taustalla.

Hyvää kirjassa on henkilökuvien eräänlainen kasvaminen kerronnan aikana. Henkilöistä paljastuu uusia puolia, heidän välisiinsä suhteisiin ilmaantuu uusia säikeitä, he ovat kirjan lopussa kokonaisempia ihmisiä kuin alussa. Monen henkilön kohtaloon julkisuus on vaikuttanut voimakkaasti eivätkä he itse ole osanneet tai pystyneet sen valtaa estämään.

Vaikka poliisilla on työn alla monen ihmisen kuolema ja kuolemaa edeltänyt hyvinkin ristiriitainen elämä, Nykänen antaa melkoisen sivumäärän poliisien naishuolten selvittämiseen. Tämä ei ollut kovinkaan kiinnostavaa, odotin koko ajan, koska päästään taas varsinaiseen asiaan.

Ritva Sorvali