. Like 2012.
Hannu Vuorio kuvaa Helsingin Kalliota ja sen lähitienoota, jossa on paljon maahanmuuttajia. Näiden olemassaolo ärsyttää joitakuita, ja nämä purkavat ärsytyksensä puhumalla siitä. Vaikuttaa siltä, että he surutta myös suurentelevat maahanmuuttajien aiheuttamia ongelmia.
Tämä kaikki puhe saa jotkut höyrypäät toimimaan. Niinpä maahanmuuttajia aletaan mukiloida ja jopa tappaa. Mielestäni Hannu Vuorio puuttuu tässä kirjassaan erittäin tärkeään asiaan: me olemme vastuussa myös sanoistamme. Sana on teko, sillä se voi aiheuttaa tekoja, johtaa tekoihin.
Eräänlaisessa keskiössä kirjassa on veteraanimiesten ruokaporukka, nämä tapaavat lähes päivittäin. Samalla he kertovat kuulumisiaan. Heidän liepeillään liikkuu muutamia nuorempiakin tyyppejä, jotka kuuntelevat miesten puheita. Kun nämä nuoremmat saattavat olla ainakin osaksi työttömiä ja tai muuten vähän heitteillä, heillä on aikaa miettiä kuulemaansa.
Kirjan nimi Isän poika kuvaa hyvin teoksen teemaa. Usein sanotaan, että joku on tullut isäänsä, muistuttaa isäänsä, on isänsä poika. Tässä kirjassa kuvataan isää, jonka pitäisi ymmärtää mennä itseensä tapahtumien jälkeen ja oivaltaa, että hänellä on osuutensa niissä. Hänen puheensa ja tekonsa ovat nyt kantaneet kyseenalaista hedelmää.
Isän poika on eräänlainen äijäkirja, miehet kulkevat siinä baarista baariin. Poliisitkin tuntuvat jakavan äijämentaliteetin, eivät he ainakaan kovin kiireellä tutki maahanmuuttajien pahoinpitelyjä tai murhia. Välittääkö näistä kukaan. Kuitenkin Vuorion kuvaamat maahanmuuttajat yrittävät aktiivisesti tulla Suomen kansalaisiksi, hakea työtä tai perustaa yrityksiä. Vuorion yhteiskunnallinen ote on vahva.
Ritva Sorvali