Donna Leon, Kohtalokkaat lääkkeet

. Otava 2002

Venetsialainen poliisi seksimatkabisnestä selvittämässä

Donna Leon on kirjoittanut jo kahdeksan dekkaria, jotka hän on sijoittanut Venetsiaan. Leonin sankari on venetsialainen poliisi Guido Brunetti. Brunetti menee aina aamulla virkapaikalleen, käy päivällä kotona syömässä ja pistäytyy lisäksi pitkin päivää jossain pizzeriassa naukkaamassa jotain.

Töissä hän selaa sanomalehtiä, antaa sihteerilleen tehtäviä ja yrittää selvitä esimiehensä höykytyksen alla. Sillä Leonin dekkareissa on aivan sama piirre, mikä on useimmissa suomalaisissakin dekkareissa. Poliisin päällystöön näyttää kaikkialla hakeutuvan henkilöitä, jotka haluavat olla ensisijaisesti pomoja.

Brunettin esimies pitää henkilökunnalleen loputtoman pitkiä kokouksia, joissa käsitellään ”verrattomia joutavuuksia, joista kaikki esittävät mielipiteensä, joita kaikki analysoivat ja jotka kaikki lopulta jättivät sikseen”. Ja vaikka kukaan ei pitänyt kokouksia tarpeellisina, niitä jatkettiin ja jatkettiin eikä loppua ollut näkyvissä.

Parhaimmillaan Donna Leon on juuri poliisinsa kuvaajana. Lukija voi samaistua Brunettin rooliin, kulkea hänen kanssaan pitkin Venetsian katuja, astua välillä vesibussiin, piipahtaa kahville ja käpertyä peiton alle lukemaan. Sillä Leonin poliisi harrastaa lukemista, historiateosten lukemista.

Tämän tästä kirjasta pilkahtaa esiin myös italialaisen yhteiskunnan kaiken kattava suhteilla pelaaminen. Kun sinä autoit minua siinä, niin minä autan sinua tässä. Palvelu palvelusta. Myös veronkierron tavanomaisuus ja tavallaan hyväksyttävyys tulee ilmi tämän tästä kirjan lehdiltä. Eikä mafiakaan aivan vieras ole tälle kirjalle eikä tälle kaupungille.

Itse romaani on tavallaan kaksiosainen. Alkupuolella selvitellään seksimatkabisnestä ja pysytellään pääasiassa kävelymatkan päässä poliisilaitoksesta ja Brunettin kodista. Kirjan loppupuoli taas ryöstäytyy aivan muuhun asiaan ja siinä siirrytään myös Venetsian ulkopuolelle. Ikään kuin hypättäisiin toiseen kirjaan.

Ikään kuin alkuperäinen aihe olisi puolivälissä kirjaa alkanut tuntua kirjoittajasta liian heppoiselta. Piti äkkiä keksiä jotain uutta. Ja niinpä hän keksi. Ja kun Brunetti on niin kotona viihtyvä mies kuin hän on, niin lukijana kärsin siitä, että hän joutui olemaan poissa kotoa loppupuolen kahinoiden ajan.

Donna Leon kuvaa mielenkiintoisesti Venetsiaa ja italialaista elämänmenoa. Ihmiset elävät niin kuin noilla seuduin on vuosituhansia eletty. Talot hilseilevät, muurilaasti rapisee, mutta elämä jatkuu.

7.12.2002
Ritva Sorvali