Ata Hautamäki, Kadonneet muistot

. Myllylahti 2012

Jouni etsii nuoruutensa sirpaleita

Ata Hautamäki kertoo eläkeikäisestä Jounista, joka on saanut tietää olevansa vakavasti sairas. Jouni ryhtyy muistelemaan elämäänsä, törmää nuoruutensa ihmisiin ja ryhtyy etsimään näitä lisää. Jounin tärkein nuoruus on eletty Ruotsissa. Oikeastaan kirja kerii kerros kerrokselta auki Jounin elämää.
 

Dekkariksi kirjan mieltää sen takia, että Jouni itse tutkii omaa menneisyyttään ja löytääkin sieltä yllättäviä käänteitä. Myös kirjan lopun dramaattiset tapahtumat muistuttavat dekkaria. Jossain vaiheessa huomasin lukijana pelkääväni, että Jouni kuolee tällä menolla ennen kuin tauti ehtii hänet tappaa.
 

Se mitä Jouni löytää Ruotsista on oikeastaan liian hurjaa. Tulee mieleen, että mitä mahtaa tarjota elämä, jota Jounin sukulaiset näyttävät Ruotsissa elävän. Mitä tulee elämästä, jossa pitää koko ajan pelätä henkensä edestä ja elää ikään kuin kädestä suuhun päivä kerrallaan? Se mitä Jouni löytää, ei ole omiaan ylentämään hänen mieltään.
 

Mutta toisaalta kaikki se mitä nuoruuden rakastettu Bitte tuo hänen elämäänsä ilmeisesti korvaa Ruotsin muut kovat kokemukset. Loppu jää monelta osin auki, vaikka ainekset lukijan omalle päättelylle annetaan. Joten voi vain toivoa, että Bitte ryhtyy äidiksi lapsenlapselleen ja Jouni elää onnellisena ukkina sen minkä vielä elää.
 

Kadonneet muistot on monelta osin myös selviytymistarina. Kaikki sen tärkeimmät henkilöt ovat kokeneet kovia ja silti löytäneet kovaa maata jalkojensa alle. Pahimmin näyttävät olevan hukassa nykyiset keski-ikäiset. He ovat ikään kuin tuuliajolla.
 

Ritva Sorvali