. Myllylahti 2017.
Luontoaktivistit vastaan merenruoppaajat
Silmitön alkaa lupaavasti. Siinä kehitellään taistelua merenruoppaajien ja luontoaktivistien välille. Porin kaupungissa on myönnetty merihiekan ruoppausluvat tietylle yhtiölle, joka aloittaa toiminnan. Luontoihmiset väittävät, että ruoppaus tuhoaa meriluonnon, merenpohjan, pilaa kalastajien elinkeinon ja on siksi estettävä.
Porin edustalta löytyykin silmättömiä kaloja, jotka yhdistetään ruoppaukseen ja kaikenlaiseen muuhunkin meren pilaamiseen. Yksi keskeinen henkilö on sokea, ja ensimmäinen uhri löydetään silmättömänä. Silmät ja näkeminen liittyvät monella tavalla tämän kirjan aiheisiin.
Yksi kirjan henkilö Venla Jokinen on kiivennyt venäläiselle öljynporausalukselle, pidätetty, tuomittu vankilaan ja istunut vajaan vuoden venäläisessä vankilassa. Kirjassa kuvataan pitkästi oloja sikäläisessä vankilassa. Venla kuitenkin vapautuu ja tulee Poriin.
Porin poliisit sairastavat kuka mitäkin. Yksi sairastaa syöpää, laitoksen johtaja käy terapiassa, avuksi palkattu entinen poliisi Janne on monin tavoin paikkailtu ja elää kipulääkityksen varassa ja Liisan poika sairastaa. Myös aktivistipuolella on päänsärkyä ihan muille jakaa. Tarkoittaako kirjailija näillä monilla sairauksilla sitä, että Porin maaperä on kaikesta tehtailusta jo niin myrkyttynyt, että se sairastuttaa ihmiset.
Kirjassa eletään pääasiassa maaliskuista viikkoa vuonna 2015. Tuolloin aktivistien ja ruoppaajien välit kiristyvät äärimmilleen. Alkupuoli viikosta menee vielä kohtuullisesti epäiltyjen seuraamisessa ja haastatteluissa, mutta viimeisenä päivänä kaikki padot murtuvat. Tuolloin eletään Porin edustalla sellaisessa melskeessä, että livahtaa mieleen kuvat Estonian uppoamisesta.
Silmitön on osa Labyrintti-sarjaa. Niinpä osa henkilöistä on tuttuja sarjan edelliset osat lukeneille ja ja henkilöiden tarinat jatkunevat myös seuraavassa osassa. Tässä kirjassa jäi nimittäin moni asia kesken. Esimerkiksi kaikki se mitä poliisi Tero Vähäsavo työnsä ohella puuhaili, jäi kokonaan seuraavan kirjan varaan.
Arttu Tuominen kuljettaa rinnakkain varmaan kymmentä henkilöä, joiden mukana kirjaan tulevat poliisien lisäksi eri tavoin sairaat, vammaiset, vanhukset, yksinhuoltajat, kaupunginvaltuutetut, yrittäjät. Henkilöistä löytyy koko ajan uusia puolia, eikä hyvän ja pahan raja ole täysin selvä.
Etenkin kostoa, katkeruutta, yksinäisyyttä ja jopa vihaa löytyy tästä porilaisesta miesjoukosta melkoisesti. Aktivisti-Venla ja poliisi-Liisa edustavat naisia, mutta hekin ovat niin treenattuja ja kovakuntoisia, että pystyvät siihen mihin miehetkin. Heidän mukanaan kirjaan tulee kuitenkin lasten ja vanhempien suhteita ja ripaus rakkauttakin.
Ritva Sorvali