Ari Wahlsten, Kyynelten laakso

. Crime Time 2022.

Peliriippuvuus voi ajaa rikoksiin

Pidän Ari Wahlstenin Kyynelten laakson päähenkilöstä yksityisetsivä Kit Karismasta. Karisma on tummaihoinen, suomalaisamerikkalainen, rohkea ja nokkela mies. Kun hän kirjan alussa palaa Amerikasta Suomeen, täällä odottaa viesti luottopoliisilta: Soita heti kun voit. MH.  

Tästä soitosta ja puhelimessa sovitusta tapaamisesta käynnistyy tapahtumasarja, joka pitääkin lukijan näpeissään kirjan loppuun asti. Aikaa kulunee noin viikko, ja sinä aikana syntyy monta ruumista, Karisma joutuu itse monta kertaa lähes ammutuksi, pari naistakin pyörii kuvioissa.

Pidin Wahlstenin kielestä ja tyylistä. Vaikka hän kuvaa karuja tilanteita, äkkipelastumisia, takaa-ajoja, pelkoa, kielen tietynlainen letkeys viehättää. Pidin myös eri-ikäisten ihmisen mukanaolosta. Tuijan naapuri 81-vuotias leskirouva Edith Launonen huippukiikareineen auttoi Karismaa tämän tutkimuksissa. Suorastaan liikuttava oli pojantyttönsä nyrkkeilyottelua seuraamaan tullut Johannes Ritala ja tämän kohtalo.

Kit Karisma näyttää liikkuvan sulavasti tavallisten ihmisten, pelureitten ja lain kaltevalla pinnalla liikkujien joukossa. Ainoastaan poliisien kanssa hänellä tökkii. Tämä näyttää olevan yleinen vaiva yksityisetsivien kesken.

Kyynelten laakson iso asia on peliriippuvuus ja sen vaikutus ihmisten talouteen ja sitä kautta koko elämään. Peliriippuvuus rikastuttaa pelejä järjestäviä tahoja, mutta köyhdyttää pelaajia. Pelien järjestämisessä liikutaan lain kaltevalla pinnalla, sillä mitä laki mistäkin sanoo, se lienee osittain tulkinta-asia. Joka tapauksessa monet tässä kirjassa kuvatut henkilöt ovat ajautuneet rikosten poluille velkaannuttuaan peleissä.  

Pidin Kit Karisman vastuuntuntoisesta otteesta asioihin. Hän todellakin yrittää selvittää niitä asioita, jotka on luvannut selvittää. Hän syöksyy juoksujalkaa matkaan silloin, kun tilanne sitä vaatii. Hän ajaa henkensä uhalla tapahtumapaikalle. Hän menee käärmeenpesään ja antautuu alttiiksi ties mille. Poliisit menevät ilmeisesti parina tapahtumapaikoille, Kit Karismalla ei ole paria.

Ainoastaan kirjan lopulla, kun Kit Karisma ja Niklas Inari keskustelevat tapahtuneesta, tuntui että mennäänkö nyt liian nopeasti, liian helposti, liian monta asiaa kerralla. Olisiko tämä jakso pitänyt pilkkoa pienempiin osiin? Muuten kirjan rakenne piti. Erityisen hyvänä pitkän aikavälin rakenneosana pidin sitä, että Leo muisti liukkaan katon.

Kit Karisma on selvittänyt asioita jo monessa kirjassa. Toivottavasti hänen yksityisetsivän juttunsa jatkuvat, sillä selvitettäviä ongelmia riittää.

Ritva Sorvali