Antti Tuomainen, Synkkä niin kuin sydämeni

. Like 2014.

Elämäntehtävänä äidin etsintä

Synkkä niin kuin sydämeni kuvaa äitiään etsivää poikaa/miestä. Poika on ollut 13-vuotias, kun hänen äitinsä on kadonnut. Nyt tämä Aleksi on yli 30-vuotias, mutta etsii edelleen äitiään. Kirjassa eletään vuorotellen äidin katoamisvuotta 1993, vuotta 2003 ja nykyaikaa eli vuotta 2013.

Antti Tuomainen pitää jännityksen yllä kirjan ensimmäisiltä sivuilta viimeisille sivuilla. Kirjan alussa Aleksi on hankkiutunut talonmieheksi äitinsä entisen työnantajan Henrik Saarisen huvilalle ja kohtaa siellä tämän tyttären. Tästä kohtauksesta jännite alkaa ja pysyy.

Tuomainen kuvaa Aleksia sen verran, että lukijana kiinnostuin hänen kohtalostaan ja aloin kantaa siitä huolta. Niinpä huomasin ajattelevani, että älä lähde yksin yöllä autioon paikkaan, ilmoita edes jollekulle mihin olet menossa, varmista että sinua ei seurata.

Sekä Aleksi että tämän äiti ovat tavallisia ihmisiä. He haluavat elää rauhassa, katsoa elokuvia, lukea kirjoja, viettää koti-iltaa. äidillä on työpaikka ja palkka, jolla hän maksaa pienen perheen laskut. Aleksi kuitenkin oivaltaa, että nyt äiti on rakastunut, äiti hyräilee ja laittautuu tapaamisiin. Aleksia pelottaa.

Synkkä niin kuin sydämeni on puolustuspuhe tavalliselle ihmiselle ja hänen oikeudelleen elää elämäänsä. Se on myös puolustuspuhe lapsen oikeudelle pitää vanhempansa. Aleksi oli jo menettänyt isänsä, niinpä äidin menetys oli erityisen raskas.

Kaiken jälkeen kirjan viimeisen luvun viesti hieman tasoittaa Aleksin tietä. äitiä se ei tuo takaisin, mutta on eräänlainen palkka 20 vuoden sinnikkäästä etsinnästä. Oikeuden ja kohtuuden kannalta se oli rakenteellisestikin hyvä lopetus.

Ritva Sorvali