kirjoittajat

22 Maa 2016

Hurmaava luennoitsija

Jenna Kostet,  Marrasyöt. Robustos 2015.

Jenna Kostet kertoo dekkarissaan Marrasyöt Turun yliopiston luennoista, joita pitää hurmaava Juha Svak. Etenkin opiskelijatytöt lumoutuvat hänen jatulintarhoista ja kansanperinteen maagisuudesta kertovista luennoistaan. Turun lähistöllä on myös pyhiinvaelluspaikkoja, joissa nuoret käyvät opettajansa johdolla.

Ritvan dekkariarvostelut: 
22 Maa 2016

Pyövelin matkassa 1600-luvun Suomessa

Anneli Kanto, Pyöveli. Gummerus 2015.

Romaani Pyöveli kuvaa pyövelin työtä 1600-luvulla. Pääosin ollaan Suomessa, Vaasan seudulla, mutta jonkin aikaa kuvattu pyöveli käy ottamassa oppia myös saksalaisilta virkaveljiltään. Pyöveli on yksi tuon ajan virkamies, luonteva jatke tuomarille. Tosin kukaan ei halua pyöveliä lähelleen, sekä kirkossa että kapakassa hänen pitää olla kaukana muista.

Ritvan dekkariarvostelut: 
22 Maa 2016

Kaivosta ei saa moittia kaivoskaupungissa

Minna Ollikainen, Pirunkuru. Like 2015.

Pirunkuru kuvaa Kolaria, jossa iloitaan uudesta kaivoksesta.  Etenkin kunta on kaksinkerroin kaivosyhtiön edessä eikä suvaitse juuri minkäänlaista kritiikkiä hanketta kohtaan.

Kolarissa aiemmin toiminut yritys oli ajautunut hankaluuksiin. Työntekijät on irtisanottu, omakotitalojen arvot romahtaneet ja kaupat lopettaneet. Uutta yrittäjää halutaan tukea.

Ritvan dekkariarvostelut: 
22 Maa 2016

Kotiväkivalta lyödään luihin ja ytimiin

Simo Hiltunen, Lampaan vaatteissa. WSOY 2015.

Simo Hiltusen kirjan motto on: Pahuus kiehtoo sinua, koska haluat ymmärtää itseäsi. Tämä motto kuvaa hyvin kirjan aiheita. Kirjan päähenkilön rikostoimittaja Lauri Kiven kuulo on vammautunut lapsuudenkodin väkivaltatilanteissa. Isä on lyönyt häntä. Lauri on kasvanut jatkuvan pelon ilmapiirissä.

Ritvan dekkariarvostelut: 
22 Maa 2016

Sukutarina Hämeenlinnasta

JP Koskinen, Tammikuun pimeä syli. CrimeTime 2016.

Tammikuun pimeä syli on kokonaan juonelle alisteinen tarina. Yksikään henkilö ei nouse sillä tavalla kiinnostavaksi, että lukijana alkaisin tuntea huolta hänen puolestaan. Eletään tammikuuta, ensin löytyy yksi ruumis, sitten toinen ja lopulta kolmaskin.

Ritvan dekkariarvostelut: 
17 Maa 2015

Poika pitää perhettään pelossa

Saara Kesävuori, Kuningas. Tammi 2014.

Kuningas on päätösjakso kolmiosaiselle sarjalle, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Se kertoo perheestä, jonka poika Kodak haluaa alistaa muut valtaansa ja kostaa muille. Kodakin äiti on tehnyt itsemurhan pojan ollessa 3-vuotias. Asiasta ei perheessä ilmeisesti ole tarpeeksi puhuttu, ainakaan Kodakille ei ole kerrottu asian oikeaa laitaa.

Ritvan dekkariarvostelut: 
7 Kes 2014

Elina Kilkku ja Marita Kärkkäinen näytelmäkilpailun voittajat

Kouvolan rikosaiheisen näytelmänkilpailun voittajiksi päätuomari teatterinjohtaja Henrik Timonen valitsi helsinkiläisen Elina Kilkun näytelmän Jäädä saa julma maa ja havumäkeläisen Marita Kärkkäisen näytelmän Yksi kana ja kolme ateriaa. Kumpikin voittaja palkittiin 1000 eurolla Kouvolan Dekkaripäivillä 6.6.2014.

25 Tou 2014

Suomalaissiirtolaiset turvaavat toisiinsa Australiassa

Seppo Jokinen, Mustat sydämet. CrimeTime 2014.

Mustissa sydämissä komisario Koskinen tutkii katoamisia ja muita rikoksia Australiassa, jonne hän poliisikavereineen on ajautunut juoksemaan maratonia. Siellä juoksun aikana suomalaispoliisit keksitään tutkimaan rikoksia. Poliisi on kuin lääkäri, kun apua pyydetään, sitä ei voi kieltää vaikka kuinka olisi lomalla.

Ritvan dekkariarvostelut: 
22 Tou 2014

Dekkarinäytelmistä tehdään kirja

Kouvolan rikosaiheiseen näytelmäkilpailuun tuli 38 näytelmää ja näistä valittiin päätuomarin luettaviksi 10 näytelmää. Päätuomari Henrik Tikkanen valitsi voittajiksi kaksi näytelmää. Näistä kahdesta tehdään kirja ”Puhutaan huomenna rakas!”.

Dekkaripäivillä 6.6.2014 julkistetaan ja palkitaan kilpailun voittajat ja samalla julkaistaan edellä mainittu voittajateksteistä tehty kirja. Kirjaa voi ostaa tapahtumassa.

Ritva

24 Hel 2014

Lahden pohjantähti on syttynyt

Timo Sandberg, Mustamäki. Karisto 2013.

Kirjailija Timo Sandberg voitti Suomen dekkariseuran johtolankapalkinnon mainiolla jännitysromaanillaan Mustamäki. Mustamäki sijoittuu 1920-luvun alkupuolen Lahteen. Kirjaa lukiessa tulivat monta kertaa mieleen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla –trilogian ne osat, joissa kuvataan kansalaissodan jälkeistä jännitteistä aikaa Pentinkulmalla. Nyt jännitetään hieman etelämpänä, Lahdessa.

Ritvan dekkariarvostelut: 

Sivut

Tilaa syöte RSS - kirjoittajat