2 Hei 2018

Marko Kilpi, Undertaker, Kuoleman enkeli. CrimeTime 2018.

Julkaissut Ritva Sorvali

Kuoleman enkeli pitää lukijansa näpeissään

Marko Kilpi, Undertaker, Kuoleman enkeli. CrimeTime 2018.

Marko Kilven Undertaker-romaanisarjan toinen osa Kuoleman enkeli, on jos mahdollista vieläkin hyytävämpi kuin ensimmäinen osa Kuolemantuomio. Kuoleman enkelissä hautaustoimistoon töihin päässyt Tuomas tavallaan pakotetaan mukaan mitä hurjimpaan rikosten vyyhteen.

Tapahtumia ohjailee hautaustoimiston johtaja Kivi, jolla on jo työnsä puolesta vapaa pääsy kuoleman valtakuntaan. Niinpä hän viihtyykin siellä ja järjestää eri tavoin – muun muassa hyvänä ampujana - itselleen hauturin töitä. Hänen vaimonsa Leena on pappi ja hoitaa oman osuutensa ihmisten saattamisessa tuonpuoleiseen.

Kivi esittää mukavaa perheenisää, rakastavaa aviopuolisoa, hyväntekijää, avuliasta naapuria, kunnon virkamiestä ja niin edelleen. Kaiken tämän lisäksi hänen verkkonsa leviävät lähes kaikkialle yhteiskuntaan etenkin niin sanottuun alamaailmaan. Hänen tietokoneeltaan löytyy linkkejä sekä Suomen että Euroopan vaikuttajiin, hän pystyy uhkailemaan, mutta myös häntä uhataan.

Marko Kilpi kirjoittaa: ”Kivi on mestarillinen piiloutumaan normaaliin elämään, kaikkien keskelle, näkyville, mutta samalla täysin näkymättömiin.” Tämä taito saa Kiven toimimaan niin, että ihmiset rupeavat pelkäämään. Esimerkiksi poliisit kokevat, että jokin pyörittää heitä eivätkä he tiedä mitä tämä kaikki tarkoittaa.

Suorastaan pelottavalta tuntuu Kilven kuvaaman rikollisen mahdollisuus vaikuttaa lähes tyhjän päällä elävien nuorten elämään. Heille ei tarvitse paljon luvata, kun he saattavat tarttua täkyyn. Nämä lupaukset voivat liittyä rahaan tai toiminnan ja vallan mahdollisuuteen. Kivi lupaa esimerkiksi Tuomakselle, että hänen opetuksessaan Tuomaksesta tulee se, joksi tämä on tarkoitettu: ”Sinun pitää tulla siksi mikä sinä olet.”

Kuoleman enkeli on vaativa luettava. Etenkin kirjan alkupuolella kaikkitietävä kertoja kuljettaa tarinaa vähintään kymmenen eri henkilön kautta. Lukijan pitää olla melkoinen palapelin rakentaja, jotta hän saa kokonaisuuden syntymään. Ehkä jokin pala jopa hukkuu matkan varrella. Lopussa kerronta keskittyy Kiven ja Tuomaksen kuvaukseen, jolloin lukija voi hieman hengähtää.

Kirja loppuu lauseeseen, jossa on vain yksi sana. Pistooli. Niinpä lukija on varmasti koukussa kolmannen osan suuntaan. Mitä ihmettä tuolla pistoolilla tehdään? Miten Kiven ja Tuomaksen tarina jatkuu? Miten poliisit löytävät edes jonkinlaisen suunnan tutkimuksilleen? Milloin Leena alkaa tajuta, kenen kanssa hän oikein on naimisissa ja niin edelleen. Undertaken pitää lukijansa näpeissään?  

Ritva Sorvali

 

 

 

 

Ritvan dekkariarvostelut: