18 Tou 2018

Timo Sandberg, Murhakuja. Karisto 2016.

Julkaissut Ritva Sorvali

Lapualaisuus koventaa ilmapiiriä 1930-luvun alussa

Timo Sandberg, Murhakuja. Karisto 2016. 

Murhakuja jatkaa Mustamäen ja Häränsilmän aloittamaa Lahden kieltolainajan kuvausta. Samat paikat kuvataan ja samat henkilöt seikkailevat tässäkin kirjassa.

Uutta on 1930-luvun vaihteen laman aiheuttamat selkkaukset ja Lapuan liikkeen nousu. Ja uutta on myös se, että Otso Kekillä on nyt poika Urho Nikolai, jota hän Veran kanssa hoitaa. Veralla näyttäisi olevan jonkinlainen masennus. Johtuuko se lapsen saamisesta vai siitä, että mielipiteet rupeavat taas kovenemaan, minkä Vera venäläistaustaisena tuntee luissaan.

Kirjan alussa murhataan harrastajanäyttelijä Lars Kuivanen. Hän on esittänyt työväenteatterissa papin roolia, ja ilmeisesti siitä jotkut ovat niin äkämystyneet, että hakevat hänet joukolla kotoaan, pieksävät ja surmaavat. Kuitusen muilutuksesta alkaa Lahdessa muilutusten sarja. Sormenjälkinäytteillä saadaan tekijöitä hieman vastuuseen, ainakin kuulusteluihin, mutta ei sen kummempaan.

Poliisin voimattomuus näkyy edelleen, vaikka uusi poliisipäällikkö on halukas selvittämään tapaukset. Huteralla pohjalla seisova oikeusvaltio on todellisessa vaarassa, kun lapualaiset vyöryvät Helsinkiin. Vasta presidentin puhe uudessa radiossa saa mieliä hiukan hillittyä, ja lapualaiset joutuvat puristelemaan nyrkkiä pääosin taskussaan.

Lahden poliisilla on tutkittavanaan Murhakujan puukotus ja Lars Kuivasen murha. Uudet muilutukset pitäisi nekin tutkia, mutta niihin on vaikea puuttua, jos muilutettu kieltäytyy kertomasta mitään. Hänet on lyöntien lomassa pakotettu luopumaan kaikista luottamustehtävistään ja pysymään hiljaa tapahtuneesta, ellei halua pikaista uusintaa. Kukapa tuossa tilanteesta uskaltaisi suutansa avata.

Poliisi ei voi lapualaisille eikä suojeluskuntalaisille mitään. Ovatko nämä siis kaiken arvostelun yläpuolella? Ei sentään. Onhan kaupungissa Jepulis Bemjami, joka sontakärryjä kuskatessaan laulaa herroista itse sorvaamiaan pilkkalauluja ikiaikaisella kylähullun oikeudella. Samaa tekee myös Häränsilmän juoppoporukka, joka täydessä seilissä ajaa tämän tästä kaupungin läpi hoilaten laulua ”Syvä iskumme on, viha voittamaton”. 

Timo Sandberg antaa lapualaisista ja suojeluskuntalaisista sellaisen kuvan, että nämä eivät siedä tippaakaan huumoria. Nämä ovat niin hengenpalossa ja naamat peruslukemilla, että minkäänlainen vitsailu ei heille sovi. Joku jos heille nauraa, he tappavat. Ainoastaan yksikertaiselle tai humalaiselle he eivät mahda mitään.

Suomen valtion kannalta on ikävää, kun milloin mikäkin kiihkoilijajoukko sieppaa sen omakseen ja alkaa esittää niin isänmaallista, niin isänmaallista. Ikään kuin Suomi olisi vain heidän Suomensa. Tämä ilmiö elää myös meidän ajassamme, joten on pakko pitää silmänsä auki.

Ritva Sorvali

 

Ritvan dekkariarvostelut: