8 Kes 2015

Kummaa ääntä pimeydestä

Julkaissut Tuija Hanski

Tässä se nyt on; uunituore Kouvolan Dekkaripäivien julkaisu. Kummaa ääntä pimeydestä sisältää nuorten kirjoittamia rikostarinoita Kouvolasta. Kirjan kirjoittajat ovat iältää 13–18 -vuotiaita kouvolalaisia.

Nuorten kirjoituskilpailun satona syntynyt kirja sisältää 28 rikostarinaa, joissa juostaan ympäri Kouvolan katuja ja kujia. Kirja julkistettiin Kouvolan Dekkaripäivillä perjantaina 5.6. klo 18.

etukansi_leikattu.jpg

- Paniikissa en keksinyt muuta kuin juosta karkuun. Sain perääni yhen. Aloin kuulla takana huutoja. Näin kuvaillaan tapahtumia kirjan yhdessä novellissa Ilta tehtaassa. Ote novellista on poimittu kirjan takakanteen esittelytekstiksi.

Hieno näyttö nuorten taidoista

Kirjan on kustantanut Kouvolan kaupunki, sen toimittajat ovat Ritva Sorvali ja Maritta Naumenen. Kirjan kannen on suunnitellut ja taiton toteuttanut Kyamkin graafisen alan opiskelija Laura Olli.

Novellit valitsi kirjaan paikallinen raati, joka totesi kirjoituskilpailuun saapuneiden töiden olleen tasoltaan hyvää ja tasaista. Kirjoittajille antoi palautetta erillisessä palautetilaisuudessa päivien yhteydessä kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja Harri István Mäki.

Mäki puhui julkistamistilaisuudessa nuorille kirjoittajille. Hän oli pukenut sanomansa tarinan muotoon. Samoilla linjoilla hän on puhuessaan kilpailun päätuomarina kirjan sivuilla.

-Kokoelmassa pureudutaan olemassaolomme moraaliseen ytimeen. Tarinoissa liekehtii sanomaton sopimus, kehotus, toive,odotus. Mäki jatkaa:

- Sormissasi helisee aarre. Kokoelman sielultaan nuorien ja rohkeiden kirjoittajien tarinoissa nähdään maailma kuin ensimmäistä kertaa.

Kirja on Kouvolan kirjastoissa

Kummaa ääntä pimeydessä -toesta on lähipäivistä alkaen saatavilla Kouvolan kirjastoista sekä lainakappaleina että myyntikirjana. Myyntihinta on 10 euroa.