25 Tou 2015

Juoksua pitkin Kouvolan katuja - nuortenkirja valmistuu

Julkaissut Tuija Hanski

Kouvolan Dekkaripäivien järjestäjät halusivat tänä vuonna nostaa esille nuoret.  Avasimme  viime syksynä rikosaiheisen kirjoituskilpailun, joka suunnattiin13 – 18 -vuotiaille kouvolalaisille.  Kilpailua markkinoitiin voimakkaasti kouluille.

  • saimme määräaikaan mennessä 73 kirjoitusta
  •  valitsimme näistä 28 parasta tarinaa kirjaan
  • kirjailija Harri István Mäki toimii päätuomarina ja ohjaa palautepalaverissa kirjoittajia teksteissä
  • kirja julkaistaan ja kirjoittajat esitellään Kouvolan Dekkaripäivillä
    perjantaina 5.6. klo 18

Kirjassa juostaan pitkin Kouvolan katuja

Kaikki nuorten kirjoittamat tarinat on sääntöjen mukaisesti sijoitettu Kouvolaan, joten niissä juostaan pitkin Kouvolan katuja, istutaan kouvolalaisissa kahviloissa ja mennään asemalla tai Tykkimäkeen.

Kirjan kannet ja taiton on harjoittelutyönään toteuttanut nuori, kouvolalainen graafisen muotoilun opiskelija Laura Olli. Hän suunnitteli kirjan kansille ilmeen, joka myötäilee taidokkaasti dekkaripäivien graafista ulkoasua. Kansien kuvitus tuo oivaltavasti esille kirjan aihepiiriä, sisältöä sekä Kouvolalle merkittäviä elementtejä.

Kirjan esittelyteksti alkaa sanoilla: Paniikissa en keksinyt muuta kuin juosta karkuun. Sain perääni yhen. Aloin kuulla takana huutoja. "Saatanan nulikat, pysähtykää!"  Mä en pysähtynyt. En todellakaan. Jatkoin juoksua ja kuulin laukauksen.

- Tuskin maltamme odottaa päivien alkamista ja hetkeä, jolloin saamme esitellä koko kirjan ja kirjoittajat yleisölle, todetaan dekkaripäivien työryhmästä.

Tervetuloa päiville iloitsemaan nuorten kanssa!

         

Tapahtumapaikka: