1 Tam 2013

Eija Piekkari, Kylmä kättely. Myllylahti 2012.

Murhia hollolalaisessa kylässä
Eija Piekkari, Kylmä kättely. Myllylahti 2012.
 

Kylmä kättely alkaa hollolalaisen kartanon pellavatalkoiden valmistelulla, mutta olisi voinut alkaa suoraan talkoista. Tarina nimittäin alkaa vetää vasta sitten kun jotain on tapahtunut: kartanon emäntä löytyy talkoiden jälkeisenä aamuna murhattuna.
 

Niinpä läheisen Lahden poliisilaitoksen tutkijat ryhtyvät kuulustelemaan talkooväkeä ja muitakin kyläläisiä. Vähitellen motiiveja alkaa löytyä sekä nykyisyydestä että menneisyydestä. Mielenkiintoista on se, että asiat pitää kuulla moneen kertaan ja monella tavalla sanottuna ennen kuin poliisi älyää mistä on kyse.
 

Asiat saattavat selvitä myös valokuvia katsomalla. Murhatun albumit kiertävät poliisilaitoksen pöydillä, ja niiden avulla luodaan kuvaa tämän elämästä. Muun muassa siitä, kenen kanssa kartanonväki on milloinkin seurustellut. Kuvista löytyy erityisesti menneisyyden motiiveja.
 

Piekkari kuvaa hyvin matkoja eri paikkoihin, miljöitä ja ihmisten erilaisia elämäntilanteita. Se että kirjassa on mukana lähemmäs 30 henkilöä rajoittaa jonkin verran henkilökuvausta, tilan puutteen vuoksi useimmat henkilöt jäävät tyypeiksi.
 

Mutta tapahtumien motivointi on hyvin rakennettu. Kaikki oleellinen on mukana alusta alkaen, ja motiivi järkyttäville tapahtumille on tavallaan uskottava. Ehkä tuon kaiken kokenut ihminen saattaa toimi noinkin, voi lukijana ajatella.
 

Jos kerronta olisi alkanut vasta talkoista tai kartanonrouvan löytymisestä, kirja olisi todennäköisesti ollut vielä luettavampi.
 

Ritva Sorvali   

 

Ritvan dekkariarvostelut: