9 Huh 2012

Jukka Niskanen, Pimeän reuna. Minerva Crime 2012.

Jake Kleinin suoraviivaiset keinot
Jukka Niskanen, Pimeän reuna. Minerva Crime 2012.
 

Jukka Niskasen dekkarisarjan sankari Jake Klein on Pimeän reunalla kirjan alussa todella kovassa kiipelissä. Hän luulee viettävänsä lomaa, mutta joutuukin melkoisen tulituksen kohteeksi. Vaaraa on runsaasti tarjolla myös kirjan loppumetreillä.
 

Pimeän reuna kuvaa pääasiassa Joensuun poliisin työtä. Siellä Jake Klein on ollut aiemmin poliisina ja palkataan taas uutta kiperää juttua avustamaan. Säntilliset joensuulaispoliisit eivät kuitenkaan tahdo pysyä Jaken vauhdissa eivätkä tiedä miten suhtautuisivat tämän suoraviivaisiin keinoihin.
 

Kaikkein mielenkiintoisin kuvio tässä kirjassa oli Koistisen perheen kuvio. Isä Koistinen toimii Helsingissä korkeimman oikeuden neuvoksena ja poika Koistinen tekee rötöksiä Joensuussa. Jollain ihmeen konstilla poika aina livahtaa vastuusta, virallisesti isä ei tehne mitään, mutta käytännössä kylläkin.
 

Valitettavasti Koististenkin tapaus jäi odottamaan ratkaisua ilmeisesti seuraavaan Jake Klein –kirjaan. Samoin ratkaisu jäi auki pääjutun osalta. Komponetteja piti kuskattaman Espanjaan, kovaotteinen palkkamurhaajakin oli sieltä, mutta miten kaiken oikein kävikään? Kuka oli kenenkin puolella missäkin kahakassa?
 

Jukka Niskanen kirjoittaa kiinnostavasti ja jännittävästi isoista maailmanlaajuisista asioista. Pikkukaupungin nyhrääminen ja maailmanluokan rikolliset yhdistävät voimansa. Jake Klein tuntee molemmat tasot ja pystyy liikkumaan niissä. Ilmeisesti Niskasen tyyli kuitenkin on jättää asiat auki, säilyttää jännite seuraavaan kirjaan. Harmi.
 

Ritva Sorvali
     

Ritvan dekkariarvostelut: