4 Hei 2010

Ritva Sarkola, Naamiotanssi. Myllylahti 2010.

Naamiot vaihtuvat tiuhaan Kulosaaren liepeillä
Ritva Sarkola, Naamiotanssi. Myllylahti 2010.
 

Ritva Sarkolan uusin kirja Naamiotanssi on napakka ja hyvin kasassa pysyvä dekkari. Kirja alkaa päähenkilön eli Jaakko Saarisen pelon kuvauksella. Jostain Jaakon päähän on iskeytynyt ajatus, että hänen vaimonsa Tanja on jotenkin vilpillinen. Tämä asia vaivaa miestä oikeastaan koko kirjan ajan.
 

Naamiotanssi kuvaakin hyvin pitkälti, kuinka me ihmiset olemme sitä. millaisena lähiyhteisö haluaa meidät nähdä. Kuinka meistä saadaan tekemällä tehtyä jopa sellainen kuva, joka ei välttämättä pidä yhtä todellisuuden kanssa. Taitava manipuloija perustelee asiaa yhdelle henkilölle yhdellä tavalla ja toiselle toisella tavalla.
 

Kirjan kuvaamat ihmiset asuvat Helsingin Kulosaaressa. Sikäläiset naiset toimivat eri järjestöissä, ovat erikoistuneet hyväntekeväisyyteen ja järjestävät asiansa hyväksi kaikenlaisia tempauksia, muun muassa naamiaistanssit. Siitä kirjan nimi.
 

Mielestäni Ritva Sarkola onnistuu erittäin hyvin rakentamaan keskeisille henkilöilleen uskottavan motiivin. Kirjassa moni henkilö osallistuu tapahtumien kulkuun ja kaikilla on tietty syy tehdä juuri niin kuin he tekevät. Tapahtumien myötä moni henkilö paljastuu kirjan aikana aivan muuksi,  kuin millaisena hänet alussa esitettiin.
 

Naamiotanssi onkin monella tavalla hyvä nimi tälle kirjalle. Hyväntekijän naamion takana voi tehdä kaikkea muuta kuin hyvää. Lähimmäisestään voi antaa väärän todistuksen, voi myrkyttää jonkun mielen, voi saada jonkun toimimaan jopa vastoin omaa luontoaan. Sanoilla on valtava voima. 
 

Tässä kirjassa Sarkolan vakiohenkilöt toimittaja Helena Suikkari ja Pehko ovat tavallista vähemmän mukana tapahtumissa. Poliisit Perttunen, Karisalmi ja muut selvittävät tapauksia suoraan kulosaarelaisnaisten kanssa. Asetelma toimii hyvin
näinkin.
 

Ritva Sorvali

      

Ritvan dekkariarvostelut: