10 Huh 2010

Qiu Xiaolong, Punapukuiset naiset. Otava 2009.

Kiinan kulttuurivallankumouksen jälkiä siivoamassa
Qiu Xiaolong, Punapukuiset naiset. Otava 2009.
 

Punapukuiset naiset kertoo Shanghaista, jossa nuoria naisia murhataan ja toisaalla rehottaa tonttikeinottelu. Poliisi tutkii samanaikaisesti sekä naisten murhia että korruptoitunutta maapolitiikkaa.
 

Kaiken takaa tunkee esiin Kiinan historia. Näyttää siltä että 1960-luvulla alkanut kulttuurivallankumous on katkeroittanut monet ihmiset niin sydänjuuriaan myöten, että sen satoa korjataan edelleen. Tuolloin jotkut raivopäät saivat sellaisen vallan, että heitä ei pidellyt mikään. Erityisesti Kiinan tuolloinen älymystö sai kyytiä.
 

Katkeruutta lisää se, että kun kulttuurivallankumous lopulta myönnettiin erehdykseksi, juuri ketään ei laitettu tuomiolle tuona aikana tekemistään hirmutöistä. Vääryyttä kokeneet ihmiset eivät vieläkään ole saaneet oikeutta. Niinpä jotkut ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Muun muassa tästä Punapukuiset naiset kertoo.
 

Kirjailija kertoo, että Maon aikana ei suvaittu ollenkaan psykologiaa, esimerkiksi lapsuuden kovistakaan kokemuksista ei ollut soveliasta puhua. Kenelläkään ei saanut olla psyykkisiä ongelmia. Niinpä ihmiset ovat joutuneet vuosikymmeniä pitämään sisällään sekä omia että sukulaistensa kauhukokemuksia. He eivät ole voineet edes puhua niistä, saati että olisivat saaneet oikeutta. Eli ei ole ihme jos nuo ajat purkautuvat nyt väkivaltaisina tekoina.        
 

Qiu Xiaolongin kirjojen kirjallisuutta tutkiva poliisi Chen Cao oivaltaa, että kirjallisuudentutkimus ja poliisityö ovat hyvin samantapaisia. Molemmissa tulkitaan sekä tekstejä että ihmisten puheita. Eli Chen Cao kokee, että kirjallisuudentutkimuksesta on hyötyä hänen poliisintyössään. Etenkin kun hänen aiheensa on se, miten naisten seksuaalisuuteen on suhtauduttu kirjallisuudessa.
 

Chen Cao soveltaa poliisintyössään kirjoista oppimaansa psykologista profilointia. Lopun kuulustelutilanne muistuttaa esimerkiksi Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen kuuluisaa kuulustelua. Sekä poliisi että kuulusteltava tutkailevat siinä toisiaan. Samalla syödään monivaiheinen ateria, joka sekin kertoo tilanteen tunnelmista.
 

Syöminen onkin taas tavallista enemmän mukana kirjan sivuilla, erityisesti elävien ruokien syöminen. Sammakot potkivat suupielissä, kun kiinalaiset niitä popsivat. Tällä kertaa länsimaalaiselle lukijalle ei tullut nälkä näistä ruuista lukiessaan. Nyt ei puhuttu niinkään taikinanyyteistä tai nuuteleista vaan elävän apinan aivoista ja muusta vähemmän innostavasta syötävästä.
 

Ritva Sorvali    
  
 

Ritvan dekkariarvostelut: