6 Tam 2010

Ritva Sarkola, Kuolon uni. Myllylahti 2009.

Julkaissut Ritva Sorvali

Pehko nousee sankariksi Sarkolan uusimmassa
Ritva Sarkola, Kuolon uni. Myllylahti 2009.
 

Kuolon unessa Ritva Sarkola liikkuu taas Mäntyharjun ja Helsingin väliä. Keskeiset henkilöt tapaavat alussa Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelan avajaisissa, suurin osa aikaa ollaan kuitenkin Itä-Helsingissä.
Sarkolan vakiohenkilö toimittaja Helena Suikkari tuntee sekä kirjan uhrit että tutkijat ja tekijänkin.

Suikkarin naapurissa alkoholistiasuntolaa kotonaan pitävä Pehko osallistuu hänkin aktiivisesti tapahtumiin. Pehko näyttää olevankin intomielinen ihminen, joka innostuu asioista ja panee toimeksi. Hän saa laitapuolen joukkonsakin valjastettua tutkimuksiin. Kaikki mitä Pehkosta ja tämän touhuista kerrotaan, on kiinnostavaa ja erittäin todentuntuista.  
 

Uhreiksi valikoituu rikas keski-ikäinen pariskunta, Lehtevät. Heillä on kaksi aikuista poikaa, toinen asuu Suomessa toinen Amerikassa. Kumpikaan pojista ei ilmeisesti ole tullut kovin hyvin toimeen vanhempiensa kanssa, mutta riittääkö tämä motiiviksi murhaan? Jollakin on kuitenkin ollut vimma saada Lehtevät hengiltä. 
 

Aika ovelasti Sarkola kuljettaa keskeisiä henkilöitä läpi kirjan. Toimittaja Suikkarillekin satelee uhkaussoittoja, joten tämä tajuaa, että murhaaja ei voi olla kovin kaukainen henkilö. Niinpä lukijana rupesin miettimään, että tutuista henkilöistä täytyy löytyä uusia puolia. Oikeastaan aika monesta henkilöstä löytyy se toinenkin puoli.
 

Kirjassa käsitellään äitiyttä monella tavalla. Äiti on avainasemassa saattaessaan maailmaan uuden ihmisen ja ohjatessaan tämän ensiaskeleita. Kirjailija ohjaa pohtimaan ongelmaa juuri tältä kannalta ja tavallaan siltä suunnalta ratkaisu löytyykin. Mutta onko motiivi tarpeeksi uskottava? Onko se uskottava erityisesti ensimmäiseen murhaan, sitä jäin miettimään?
 

Tietysti jos tekijä todetaan syyntakeettomaksi tai muuten mielisairaaksi, hän kehittelee itselleen motiivin vaikka mistä. Hän suurentelee asioita päässään ja lietsoo itseään eteenpäin. Näinhän tässä ilmeisesti on käynyt. Mutta mikä sairastutti tekijän, mitä vaille hän on jäänyt? Ehkä tässä on siemen jo seuraavaan kirjaan. 
 

Ritva Sorvali
   
 

Ritvan dekkariarvostelut: