Eija Piekkari, Haamupari. Myllylahti 2009.

Ritvan dekkarinurkan dekkariarvostelut: 

Toiset vievät ja toiset vikisevät

Eija Piekkari, Haamupari. Myllylahti 2009.

Eija Piekkari esikoisdekkari Haamupari on sijoitettu Lahden seudulle, ja Lahden poliisi selvittää siinä murhia. Kirjan pääpoliisi Kristiina Elo harrastaa kansantanssia, ja yksi hänen tanssiporukkansa naisista murhataan. Pian löydetään nuori mies hukkuneena, ja ennen kirjan loppua kuolee vielä yksi nainen.

Poliisit yrittävät löytää motiivin näihin selvästi toisiinsa liittyviin kuolemantapauksiin. Tarinaan kuuluu alkoholismia, epäily naisen alistamisesta, ehkä pahoinpitelystäkin. Monet tanssiryhmän jäsenistä oireilevat mikä milläkin tavalla. Ei ihme kun tällaista tapahtuu maaseutumaisessa pienessä yhteisössä.

Tietyt naiset vaikuttavat tässä kirjassa hyvinkin määrätietoisilta ja toimintavalmiilta. Kun he haluavat jonkun miehen, kaikki keinot ovat sallittuja. Miehet ovat niitä, joita viedään. Kirjailija antaa lukijalle vinkkejä murhien motiiviinkin kuvaamalla kirjan henkilöiden elämäntilanteita.

Toisaalta nämä samat miehet, joita määrätietoiset naiset kuljettavat talutusnuorassaan, moittivat kilttejä naisiaan huonosta taloudenpidosta, huonosta emännyydestä. Kotinaiset kokevat, että eivät kelpaa sellaisenaan, mies vahtii huushollia kuin anoppi konsanaan. Tällainen vie naiselta itsetunnon ja elämänilon.

Näiden aiheiden sisälle kiertyy myös dekkarin murhamysteeri. Lahden poliisi tutkii kuolemantapauksia hitaasti ja kauan paikallaan polkien, kunnes älyää vaihtaa näkökulmaa. Kun poliisi oivaltaa, että kaikki ei olekaan niin, kuin seurueen jäsenet ovat kertoneet, tarina alkaa aueta.   

Nimi Haamupari kertoo laajasti kirjan henkilöistä. Kaikki ei ole monenkaan kohdalla sitä, miltä se näyttää. Tutkijan pitää nähdä puheiden läpi ja tutkia taustoja. Tutkijan pitää osata myös pantata tietoa ja houkutella epäilemänsä henkilöt tekemään jotain, joka todistaa heidät syyllisiksi. Näin Lahden poliisi toimiikin.   

Haamupari on ehkä hieman pitkä, mutta kiinnostuin poliisi Kristiina Elon elämäntilanteesta ja Lahden poliisilaitoksen ilmapiiristä. Eija Piekkari pystyy luomaan mielenkiintoisia poliiseja, ja myös sihteeri Riikka jää perhejuttuineen ja nauruineen mieleen. Voisin kuvitella, että tapaan nämä henkilöt vielä uusissa kirjoissa.

Ritva Sorvali