Ritva Sarkola, Haamukirjailijan kuolema. Myllylahti 2009.

Ritvan dekkarinurkan dekkariarvostelut: 

Haamukirjailija julkisuuden raivon kohteena
Ritva Sarkola, Haamukirjailijan kuolema. Myllylahti 2009.

Kirjailija Ritva Sarkola on ottanut aiheen uusimpaan dekkariinsa läheltä itseään, parin vuoden takaisesta haamukirjoittajauutisesta. Tuolloinhan paljastui, että Tuula Sariolan –nimellä julkaistut lähes parikymmentä dekkaria olikin kirjoittanut Ritva Sarkola.

Haamukirjailijan kuolema kertoo fiktiivisten henkilöiden kautta sisältäpäin, miten kaikki alkoi ja miltä kirjailijasta tuntui kun parikymmentä vuotta kestänyt ja nyt rikolliseksi leimattu salakirjoittaminen tuli ilmi. Miltä tuntui kun koko tuon ajan kirjailijan maineessa paistatellut Susa Ekman kielsi viimeiseen saakka kaiken ja vetäytyi lopulta kaikesta vastuusta. Sarkolan kirjan mukaan myös kustantaja vetäytyi vastuusta ja sysäsi kaiken haamukirjoittajan eli Anne Höltän niskaan.

Anne Hölttä joutui kestitsemään lehdistöä ja selittämään tekemisiään. Suorastaan huvittavaa on se raivo, millä haamukirjailijan kimppuun käytiin. Koska toinen osapuoli pakeni paikalta, joutui kirjojen kirjoittaja tavallaan pääsyylliseksi. Eri tahot suorastaan pelottelivat Hölttää kaikesta rahallisestakin vastuusta, johon tämä nyt joutuu.

Kaikki haamukirjoittamiseen kuuluva osa Ritva Sarkolan kirjasta on kiinnostavaa ja toimii tietenkin myös avainromaanina. Vaikka Sarkola kertoo Susa Ekmanista ja Anne Höltästä, on kenen tahansa helppo vaihtaa nuo nimet ja palauttaa mieleensä parin vuoden takaiset uutiset. Ja lukija voi ryhtyä Ritva Sarkolan tavoin pohtimaan, johtuiko kulttuuripiirien raivo ennen kaikkea siitä, että ne kokivat tulleensa petetyiksi?

Harmillista on mielestäni, että haamukirjoittaja-aihe tavallaan kuitenkin hajoaa käsiin, kun kirjassa ryhdytään etsimään Mäntyharjulla myytyä voittoisaa lottokuponkia ja sen perässä juoksijoita. Ja kun Anne Hölttä puolivälissä kirjaa murhataan, häviävät hänen edustamansa aiheet sivummalle. Kun ei enää ole ketään ”haamua” syytettyjen penkillä, tuo aihe jää taustalle ja lottokuponkiaihe uusine ihmisineen nousee kirjassa etusijalle.

Olisin suonut, että Ritva Sarkola olisi tässä kirjassa keskittynyt vielä enemmän haamukirjoittamiseen ja samalla kirjoittanut tämän aiheen ulos itsestään. Esimerkiksi julkisuuden kestäminen kuvatuissa tilanteissa vaatii melkoista kanttia ja tarjonnee kirjoittajalle runsaasti materiaalia. Uskon että tämä aihe olisi riittänyt yhden dekkarin aiheeksi. Anne Höltän murha siihen varmaan kuului, mutta sen tekijä olisi voinut löytyä vielä lähempää ja kuulua tiiviimmin sisäpiiriin.

Ritva Sorvali