Marja-Liisa Heino, Suomen suuntaan. WSOY 2008.

Ritvan dekkarinurkan dekkariarvostelut: 

Suomalais-venäläistä elämää kuin veitsenterällä

 Marja-Liisa Heino kuvaa uusimmassa kirjassaan Suomen suuntaan karuun ja rajuun tyyliinsä suomalaisten ja venäläisten välisiä suhteita noin 50 viime vuoden ajalta. Kirjan päähenkilö Krasa on Neuvostoliitossa syntynyt keski-ikäinen mies, joka tulee Suomeen etsimään isäänsä. Hänen Suomessa asunut isänsä on kadonnut. Samalla kun Krasa etsii yhteyksiä isäänsä, hän muistaa tapahtumia lapsuudestaan, nuoruudestaan, avioliitostaan, pojastaan. Isä on asunut Suomessa Neuvostoliiton jonkin tason lähettiläänä, ja myös Krasa muistaa kosteita lounaita, joita on syöty täällä suomalaista ja venäläisten kesken. Edelleen jotkut entiset ministerit ja muut tuolloiset vaikuttajat ovat hyvissä asemissa Suomessa. Marja-Liisa Heino paljastaa taas kovan ja karun rikollisen tai puolirikollisen maailman. Kun on joskus antanut pahalle eli ahneudelle pikkusormen, se vie vähitellen koko käden ja koko ihmisen. Koko loppuelämänsä saa olla varuillaan, minkä mutkan takaa joku kostaja iskee. Tämän tyyppisessä mielialailmastossa romaanin henkilöt elävät. Moni on ilmeisesti nyky-Venäjälläkin kallellaan Suomen suuntaan. Tänne tullaan ansaitsemaan kuka mitenkin laillisilla tai laittomilla keinoilla. Monilla on täällä sukulaisia tai vanhoja tuttuja, joiden luona voi majailla. Myös kiristämällä ja uhkailemallakin saattaa saada majapaikan. Kiristys ja uhkailu voi nousta jollekin jopa pääelinkeinoksi. Tosin tällä alalla odotettu elinikä ei ole pitkä. Tässä kirjassa on runsaasti henkilöitä ja paikkoja, vaikka enimmäkseen ollaan Suomessa. Henkilömäärä on tavallaan hyvin perusteltu, sillä kuvatuissa oloissa ihmiset eivät mielellään tutustu kovin läheisesti, tuttavuudet ovat muodollisia. Koskaan ei tiedä milloin osat vaihtuvat, tutusta tuleekin vihollinen tai entisen tutun joutuu vaikka tappamaan. Marja-Liisa Heino on aivan omaa luokkaansa karujen miljöiden ja ankeiden olojen naisdekkaristina. Kun kirjan saa loppuun, voi huokaista helpotuksesta, että saa toistaiseksi kävellä töihin vilkuilematta sivulleen ja taakseen seuraajan pelossa, ja kun ovikello soi, ei tarvitse ensimmäiseksi hapuilla käsiinsä asetta. Heinon henkilöt elävät kuin veitsenterällä. Ritva Sorvali