13 Tou 2008

Sirpa Tabet, Hämärän lapset. Historiallinen jännitysromaani. Otava 1997

Julkaissut Ritva Sorvali

Valkealalaissyntyinen kirjailija kuvaa muinaissuomalaista kylää

Hämärän lapset kuvaa muinaissuomalaista kylää. Kyläläiset elävät luonnon ja erilaisten henkien saartamina ja samalla suojaamina. Ja kylä koostuu oikeastaan lähes kokonaan samasta suvusta, veljesten perheistä.

Perheiden miehet lähinnä metsästävät ja kalastavat. Naiset hoitavat kotieläimiä ja lapsia. Naiset käyvät myös marjassa ja keräilevät polttopuita. Yksi kylän miehistä on eräänlainen kylänvanhin, ja yksi toinen taas on kylän tietäjä. Tietäjä pitää yhteyttä henkiin.

Muualta tulleet ihmiset järkyttävät tämän kylän rauhaa. Yksi tällainen muualta tullut on nuori nainen Tuura, jonka jo vanheneva kylänvanhin on tuonut kylään vaimonaan. Tuura herättää kateutta sekä kylän miehissä että naisissa etenkin sen takia, että Arimo on testamentannut tällä koko omaisuutensa. Toinen järkyttävä tekijä on puhumaton poika, joka ilmestyy metsästä. Pojan silmät ja koko olemus saavat kyläläiset varpaisilleen.

Myös se, että poika aina aika ajoin katoaa, herättää epäilyksiä. Etenkin kun samanaikaisesti kuuluu oudon eläimen ulvontaa. Sekä poika että Tuura ovat kyläläisten silmätikkuja jo ennen kuin mitään varsinaisesti tapahtuu.

Kun yksi kylän naisista sitten löydetään kuolleena susihaudasta, ei ole vaikea päätellä keihin epäilykset kohdistuvat. Niinpä kyläläiset alkavat ahdistaa Tuuraa ja poikaa entistä enemmän ja nämä ovat monta kertaa suorastaan hengenvaarassa.

Kateus ja pelko kaiken takana

Vaikka Sirpa Tabet on sijoittanut romaaninsa jonnekin 700-luvulle jKr., sitä lukee kuin kuvausta nykyajasta, nyky-yhteisöstä. Samalla tavalla mekin suhtaudumme erilaisuuteen. Tuura tuodaan muualta, hän on liian kaunis, liian rohkea, erilainen. Kylän naiset eivät hyväksy häntä joukkoonsa, hänellä ei ole ystäviä.

Lisäksi poika on puhumaton ja sillä tavalla outo. Pahinta on kuitenkin se, että poika osaa monenlaista. Hänellä näyttää olevan erilaisia kykyjä, joista monet olisivat onnellisia. Kyläläiset pelkäävät ja kadehtivat poikaa.

Ymmärtääkseni Sirpa Tabet´n kuvaama muinaissuomalainen yhteisö on aivan uskottava. Kyläläisten käyttämä esineistö ja tavat vievät ajatuksen menneisyyteen. Miesten aseina ovat kivet ja puukot. Näitä aseita pannaan mukaan myös kylän vainajille, jotka ennen hautaamista poltetaan. Vainajahenkiä ja metsänhenkiä hyvitellään tämän tästä erilaisilla lahjoilla.

Lopussa kaikelle oudolle löytyy selitys. Pojan oudolta näyttävä käytös muuttuu ymmärrettäväksi. Selkeästi Sirpa Tabet osoittaa, miten näkökulmaa vaihtamalla asiat näyttävät aivan erilaisilta. Ja myös sen miten tärkeää olisi osata katsoa asioita eri näkökulmista, kuunnella eri mieltä olevai ja ottaa ikään kuin kaikki saatavissa oleva tieto vastaan ennen kuin tekee lopulliset johtopäätökset.

Ritvan dekkariarvostelut: